Kirja-arvio: Lapset löytävät yhä useammin tuntemattoman isänsä – näistä syistä dna-testejä tehdään
Julkaistu 04.08.2024 08:52
Pertti Nyberg
pertti.nyberg@mtv.fi
Mape Morottaja: Missä on puolet minusta – Tuntematonta dna:ta etsimässä (Like 2024)
Suomessa kymmenet tuhannet ihmiset ovat innostuneet tekemään dna-testejä ja selvittämään sukujuuriaan ja taustojaan.
Tämä selviää käsikirjoittaja-ohjaaja Mape Morottajan kirjasta “MIssä on puolet minusta”.
Kirjassa on yhteensä 11 tapauskertomusta, joissa dna-testin tehneet ihmiset etsivät sukulaisiaan.
Kertomukset ovat samanaikaisesti sukutarinoita mutta myös eräänlaisia salapoliisikertomuksia. Päähenkilöitä on monia: tietoja pimittäneitä äitejä, dna-testissä löytyneitä isiä ja hämmentyneitä lapsia.
Testit todella muuttavat monen ihmisen käsitystä maailmasta, sillä ne kertovat lähes täydellisellä varmuudella tuntemattomuuteen jääneistä sukulaisista.
Isättömiä lapsia syntyy joka vuosi
Suomessakin on arviolta satatuhatta ihmisiä, jotka eivät tiedä isäänsä ja sitä myötä sisarus- tai serkkupuoliaan.
Vuosittain kaksi prosenttia lapsista syntyy edelleen siten, että heidän isästään ei ole tietoa. On myös paljon miehiä, jotka eivät edes tiedä olevansa isiä. Ja on myös äitejä, jotka eivät tiedä tai muista, kuka lapsen isä on.
Lapsen isättömyyden taustalla ovat usein nuoruuden yhden illan jutut, raiskaus tai vahinkoraskaudet, joissa isä saatetaan tietää, mutta siitä ei kerrota eteenpäin. Lapsia on tehty myös lahjoitetuilla sukusoluilla, jolloin sukusolujen lahjoittaja eli biologinen “isä” on voinut jäädä pimentoon.
Monia syitä testin tekemiseen
Ihmisillä on monenlaisia syitä tehdä dna-testi. Toiset tekevät sen lähinnä uteliaisuuttaan tietääkseen, kuinka paljon heissä on suomalaista tai ulkomaalaista verta.
Toiset puolestaan etsivät ihan tosissaan isäänsä ja muita lähisukulaisia, joista ei syystä tai toisesta ole tietoa.
Nykyisin on mahdollista löytää dna-testien avulla jopa sellaisia “isiä”, jotka ovat lahjoittaneet sukusolujaan eivätkä ole halunneet että heistä tiedetään mitään.
Anonymiteetti oli mahdollista aina vuoden 2007 lainmuutokseen saakka.
Vuoden 2007 jälkeen luovutettujen sukusolujen avulla syntyneillä lapsilla on ollut oikeus saada tietää luovuttajan henkilötiedot täysi-ikäisenä
Sukusolujen luovuttajalla ei kuitenkaan ole lain edessä mitään oikeuksia eikä velvollisuuksia syntyneeseen lapseen.
Kirjassa kerrotaan muun muassa, kuinka dna-testillä löytyi 19 saman miehen lahjasiittiöillä alkunsa saanutta puolisisarusta ympäri Eurooppaa.
Genettinen sukututkimus auttaaa
Dna-tutkimukset yksinään eivät aina paljasta piilossa olleita sukulaisia. Usein tarvitaan myös niin sanottua geneettistä sukututkimusta.
Kirjassa haastateltu geneettinen sukututkija Sanna Milan kertoo, että monesti pelkän dna-testin tehneet ihmiset ovat hämmentyneitä tuloksista ja tarvitsevat niille tulkitsijaa.
Milan sanoo pystyneensä löytämään geneettisen sukututkimuksen avulla isän yli sadalle ihmiselle.
Milanin mukaan usein joudutaan menemään kauas menneisyyteen suvun historiassa ennen kuin löydetään edes oikea suku ja päästään isän jäljille.
“Sitä nopeammin isän löytää, mitä suurempia dna-osumat ovat ja mitä vähemmän suvussa on valehdeltu”, Milan sanoo.
Suhtautuminen vaihtelee
Toiset etsivät testeillä tietoisesti isää, josta äiti ei ole kertonut tai on kertonut valheita. Toisille puolestaan uusi, geneettisesti oikea isä löytyy yllätyksenä, sillä testin tekijä on kuvitellut oman isäksi kerrotun miehen todella olevan tämän isä.
Kuten voi kuvitella, ihmisten suhtautuminen tällaisiin löytöihin vaihtelee. Siinä missä löytäjä voi olla onnellisen yllättynyt löydöstään ja todellisista juuristaan, löydetty tai tämän lähipiiri ei välttämättä ole yhtä onnellisia.
Eräs isänsä löytänyt nainen kertoo, kuinka häntä syytettiin kohtuuttomuudesta ja kiristämisestä, vaikka "ainut mitä halusin, oli löytää juureni".
Toisessa tapauksessa isäehdokas rupesi humalassa iskemään oletettua tytärtään, joka oli tullut tapaamaan miestä keskustellakseen mahdollisesta isyydestä.
Toisaalta kirjassa on tarina, jossa löydetty isä ottaa poikansa vastaan avosylin ja myös uudet perheenjäsenet tutustuvat hyväntahtoisesti toisiinsa.
Tieto "uudesta" isästä saattaa toisinaan aiheuttaa särön lapsen ja usein ikääntyneen äidin välillä. Miksi minulle ei ole kerrottu tai miksi minulle on valehdeltu, ovat aikuisen lapsen kysymyksiä.
Lapsi voi periä isänsä
Usein esille tulee myös kysymys perinnöstä. Onko lapsi haluamassa löytämänsä isänsä perintöä – tämä edellyttää tosin sitä, että isä "tuomitaan" virallisesti isäksi.
Osalle isänsä löytäneistä lapsista on tärkeää, että isä myös tunnustaa isyytensä ja siten lapsella on myös perintöoikeus.
Aina oletetut isät eivät halua tunnustaa isyyttään, jolloin oletettu isä määrätään tekemään dna-testi asian selvittämiseksi ja isyyden tunnustamiseksi. Ennen haastehakemusta käräjäoikeudesta pitää hakea lisäksi nykyisen mahdollisen isän isyyden kumoamista.
Iloa ja suuttumusta
Maailma on muuttunut ikään kuin vahingossa dna-testien tulon myötä.
Moni Suomessakin on löytänyt testien avulla vahingossa oikean geneettisen isänsä. Jokainen voi kuvitella, miten tällainen löytö voisi vaikuttaa itse kuhunkin meistä.
Dna-testien löydöt aiheuttavat varmasti paljon iloa mutta myös hämmennystä ja jopa vihaa ja suuttumusta – sen Morottajan kirja todistaa ihmisten kertomuksilla.
