Sanna, 34, on löytänyt kadonneen isän jo kymmenille suomalaisille – hän on ratkaissut kaikki mysteerinsä, mutta yksi tapaus jäi kalvamaan: "Se on piikki lihassani"

Sanna Milanilla on erityistaito, jota hän on käyttänyt kymmenien suomalaisperheiden auttamiseen. Hän osaa löytää tuntemattomaksi jääneen isän yhdistämällä kirkonkirjojen selaamisen geneettiseen sukututkimukseen. Tulokset ovat yleensä palkitsevia kaikille, mutta erään iäkkään apua tarvinneen auttaminen päättyi katkeransuloisesti.

Suomessa syntyy joka vuosi suuri määrä lapsia, jotka eivät tiedä isäänsä. Tarkkoja tilastoja ei ole, mutta määrä mitattaneen tuhansissa. Viime vuosikymmenen puolessavälissä Suomessa isäänsä tietämättömiä lapsia oli noin 20 000.

Juuriaan etsivien määrä ja tarve tiedolle on suuri. Harva tietää tietää tämän paremmin kuin porilainen 34-vuotias Sanna Milan.

Hän saa jatkuvasti yhteydenottoja ihmisiltä, jotka etsivät isäänsä. Syykin on selvä. Milan osaa etsiä heidät.

Hän kertoo löytäneensä isän jo noin 55 etsijälle. Yhtään tapausta ei ole jäänyt ratkaisematta.

– On satoja, satoja ihmisiä odottamassa vuoroaan, mutta ei voi määräänsä enempää tehdä. Hakijoita on paljon enemmän kuin meitä etsijoitä, hän kertoo.

Tarve tietää on suuri

Milan ylläpitää ystävänsä kanssa Facebook-ryhmää Biologisen isän etsintä geneettisen sukututkimuksen avulla, joka auttaa isättömiä löytämään tiedon juuristaan. Hänen arvionsa mukaan Suomessa on sitten 30-luvun syntynyt 120 000–180 000 isätöntä lasta.

– Jos tämä ei koske sinua suoranaisesti, niin se luultavasti koskee jotain sinun sukulaistasi. Heitä on niin isot määrät.

Ja isättömyys koskee – syvältä.

– On perustarve tietää se asia, kuka ja mikä on, Milan tiivistää.

Tarve konkretisoituu Milanin kokemuksien mukaan etsinnäksi vähän vanhemmalla iällä. Yleensä on jo ehditty ruuhkavuosien yli.

Katso myös: Näyttelijä Pauliina Hukkanen kertoo MTV Uutisten haastattelussa, kuinka hän löysi isänsä vasta aikuisiällä.

6:17

Kukaan hänen kohtaamistaan ihmisistä ei ole ollut rahan perään, vaan syy on heillä ollut aina henkinen.

– On se pakko tietää puuttuva puoli itsestään. Se on ihmisoikeus, lapsen oikeus vanhempiinsa. Se vaan kuuluu kaikille.

Myös oma terveyshistoria voi mietityttää sekä se, ettei ihan lähisukulaisen kanssa päätyisi tietämättään yhteen. Hyvin usein isä ja tämän muu suku löytyy hyvinkin läheltä.

– Tämä on niin pieni maa, ja monet jäävät niille alueille, joilla syntyvät.

Isä löytyi liian myöhään

Kymmenistä avuntarvitsijoista Milanin mieleen ovat jääneet he, jotka ovat etsineet vastauksia jo kauan.

Erityisesti yksi selvitystyö teki Milaniin vaikutuksen – sekä hyvässä että pahassa.

Kyseessä oli ennen sotia syntynyt isätön, jonka tietojen kaivaminen osoittautui ajan kulumisen takia hankalaksi.

Iäkkään etsijän sijaan Milan piti yhteyttä hänen jälkikasvuunsa. Etsinnät onnistuivat, mutta aavistuksen liian myöhään.

– Ihan muutama viikko ennen kuin hänen isänsä löytyi, tämä etsijä kuoli itse. Se on itselle asia, joka on jäänyt harmittamaan. Että en ehtinyt tarpeeksi ajoissa, Milan kertoo.

– Tietty jälkipolvet tarvitsevat sen tiedon yhtä lailla. He löysivät juurensa ja saivat selityksen kaikelle, mitä siellä taustalla oli ollut.

Vaikka etsintä oli tuloksellinen – kuten jokainen hänen aloittamansa projekti – on kyseinen tapaus jäänyt kalvamaan ikävästi.

– Se on piikki minun lihassani. Tuntuu siltä, että epäonnistuin vaikka onnistuinkin.

Genetiikka kohtaa kirkonkirjat

Tutkimuksissaan Milan käyttää kahta toistaan tukevaa tapaa, vanhaa ja uutta. Hän sekä selailee pölyisiä kirkonkirjoja että tutkii verkossa perimään perustuvia sukupuita.

– Me kaivelemme monen mutkan kautta sen isän esiin. Monesti se alkaa hyvin pitkältä historiasta, 1800-luvusta, 1700-luvustakin joskus. Sieltä lähdemme kokoamaan verkkoa geeniosumien avulla, hän kertoo.

Kaupallisten toimijoiden markkinoille tuomat geneettiset sukupuutestit ovat mahdollistaneet kirkonkirjojen tietojen yhdistämisen aivan toisenlaiseen dataan. Milanin metodissa molemmat keinot ovat yhtä tärkeitä.

– Vain toisella ei tee yhtään mitään. Se on tyhjää toimintaa, jos vain toista käyttää.

Vastaava on ollut mahdollista vasta joitain vuosia.

– Geneettinen sukututkimus ja perinteinen sukututkimus kulkevat käsi kädessä. Genetiikka näyttää keskenään sukua olevat, ja sitä kautta tulee näkyviin monta eri oksaa omassa sukupuussa. Jokaisesta oksasta tulee sitten näkyviin joitain ihmisryppäitä olettaen, että ihmisiä on testattu. Näin ei yleensä ole, mutta se antaa osviittaa rakentaa sitä puuta, Milan sanoo.

– Siinä kohtaa aletaan sitten pläräämään kirkonkirjoja. Kerätään yhtä suurta sukupuuta, jonka päässä seisoo se isä.

Selvittämistä hankaloittaa se, että suomalaiset ovat monesti useita reittejä sukua toisilleen, ja oikean vastauksen saamiseksi on löydettävä täsmällinen sukupuun oksa.

Erityinen taito

Milanilla itsellään on pieni perhe, mies ja lapsi. Ruokaa työkseen tekevä Milan kuvailee itseään ihan tavalliseksi ihmiseksi.

Erityistä kuitenkin on, että ilman Milania ja hänen ystäväänsä olisivat kymmenet suomalaisperheet jääneet vaille identiteeteilleen olennaista tietoa.

Etsintäprosessi kuulostaa periaatteessa loogiselta, mutta sen toteuttaminen voi olla kokemattomalle täysin ylittämätön kynnys.

– He (etsijät) kaipaavat kuuntelijaa. He ovat ottaneet minuun yhteyttä ja kertoneet tilanteensa ja etteivät osaa tehdä mitään isäänsä selvittääkseen. He ovat hirveästi ilahtuneet, kun olen sanonut, että katsotaan yhdessä mitä sieltä tulee.

Milan kertoo inhoavansa laskemista, ja tuntevansa itsensä alisuorittajaksi monessakin asiassa. Mutta tämän asian hän osaa ja hyvin.

– Olen löytänyt tällaisen taktiikan, niin kyllä sitä pitää itseään vähän kehua.

"Se on se hetki"

Palkitsevinta koko harrastuksessa on, kun vaivannäön jälkeen löytyy osuma. Se yksi ja oikea oksa.

– Se on se hetki.

– Voi itseä taputtaa olalleen, että kyllä ne aivot yhden (tapauksen) käänsivät. Tämä on monimutkainen prosessi.

Ja jos se hetki on etsijälle merkittävä, sitä se on erityisesti isättömälle etsijälle.

– Kun heille voi sitten sanoa sen, niin ihmiset menevät yleensä hirveään sokkiin. Aivotoiminta tuntuu seisahtuvan hetkeksi. Voi joutua kysymään, ’istutko’?

Silloin ollaan aivan perusasioiden äärellä. Ihminen voi alkaa rakentaa uutta minuuttaan, sanoo Milan.

– Suurin osa näistä tilanteista menee hyvin. On se isä vielä elossa tai ei, niin se vastaanotto on positiivinen. Tosi harvassa aletaan kaivelemaan vanhoja, että voi hitto mitä se isä oikein on 55 vuotta sitten tehnyt.

– Aivan kaikista ei tule perhettä, siis sitä mitä ihmiset ajattelevat perheenä. Mutta kuitenkin rakentavat ystävyyttä.

Valokuvia perhejuhlista ja haudoilta

Myös ikävän lapsuuden ja eriarvoisuutta kokeneille on ollut hienoa sanoa, että tässä on nyt se isä.

– He ovat ottaneet uudet juurensa todella vahvasti vastaan.

Milan kertoo, että kaikki tapaukset, joilla on ollut onnellinen loppu, ovat olleet hienoja myös hänelle, auttajalle. Ne tarinat, joissa etsijä on päässyt jollain tapaa osaksi kadonnutta perhettään.

– Minulle on tullut valokuvia, joissa istutaan sen isän kanssa yhdessä kahvilla tai ollaan täällä tädin kanssa isän haudalla. On ollut perhejuhlia ja yksikin sattui pääsemään uuteen sukuunsa juuri ajoissa kiinni, että on päässyt uuden sisarensa lapsen ristiäisiin paikalle.

– Ihan mahtavaa, että minut on pidetty ajan tasalla niissä käänteissä.

Isättömyys vaikuttaa

Jokainen ihminen on yksilö, jolla on oma erityinen tarinansa. Monesti elämä saa silti alkunsa toistaan muistuttavalla tavalla, kun ihminen kohtaa toisen yössä, jonka jälkeen isä ja äiti lähtevät eri suuntiin.

Milan painottaa, että tätä on tapahtunut läpi historian, eikä äitiä onneksi enää tästä syystä ajatella muita huonommaksi.

– Tätä on tapahtunut käsittääkseni menneisyydessä ihan yhtä lailla. Se on ihmisyyttä.

– Se äitihän on tehnyt hyvän työn ja kasvattanut lapsen. Varsinkaan lapsi ei sille mitään voi, kuinka on maailmaan tullut.

Näkökulmana Milan nostaa mieluummin esille isättömyyden vaikutuksen ihmisenä olemiseen ja kasvamiseen.

– Tietääkö hän alusta asti, että isä ei ole hänen kanssaan, vai onko hänelle annettu nimi, joka ei olekaan isä. Onhan siellä sellaisia tarinoita, että itsekin ihan huokaisee.

Oma lehmäkin ojassa

Alkusysäys Milanin harrastukselle oli itselle tehty DNA-testi vuonna 2016. Into oman alkuperän syvempään tutkimukseen jäi nopeasti, mutta hän huomasi pystyvänsä auttamaan muita.

– Se on kaikin puolin tosi hienoa. Se että onnistuu ja näkee näitä asioita. Saa antaa toiselle jotain ainutlaatuista.

– Viihdyn tosi hyvin siinä maailmassa. Oman elämän murheet loppuvat, kun avaan koneen. Koko kapasiteettini menee geenien tuijottelemiseen, se on rentoutumispaikka. On tässä omakin lehmä ojassa. Ettei tässä nyt täysin pyyteettömästi auteta. Siellä on vain niin hieno olla.

Hyvää mieltä tuo lisäksi hänen Facebook-ryhmässään asuva vahva auttamisen henki. Sen positiivinen voima.

– Vaikka somessa näkee sitä paljonkin nahistelua, niin etsimisryhmissä ei lainkaan. Siellä ollaan ja autetaan. Ja se joka on avun saanut, jää auttamaan muita.

Milan on pystynyt muuttamaan kymmenien ihmisten elämää erikoistaidollaan. Myös hänen itsensä näkökulma Suomeen ja suomalaisiin on muuttunut matkan varrella.

– Ei olla enää niin ahdasmielisiä ja syytellä toisia. Osaamme jatkaa eteenpäin katsoen mitä tuleman pitää.

Yhtä asiaa hän haluaa painottaa.

– Toivottavasti ihmiset ymmärtäisivät, että juurettomuus painaa. Oma alkuperä on kaikkien oikeus tietää.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja