Kirja-arvio: Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan...

Toimittaja-kirjailija Markus Leikola kertoo sodasta ja rauhasta tietokirjanomaisella tietämyksellään. Mukaan mahtuu pohdiskelua propagandasta, kansanmurhista, sodan säännöistä ja niiden puutteista, Ukrainan ja Venäjän historiasta, kielestä ja maantieteestä. 

Moneen asiaan liittyy ristiriitaisuuksia, unohduksia, tietoista sumuttamista - kaikkea mitä maiden historiaan ja erityisesti sotaan voisi kuvitellakin liittyvän. Leikola avaa näitä ristiriitaisuuksia hyvin. 

Kronikkaan merkitään historian tapahtumia päiväkirjanomaisesti ja niinpä Leikolakin aloittaa kronikkansa helmikuun loppupuolelta, kolme päivää ennen sotaa. Tuolloin Putin selitti venäläisille, että Ukraina on vain Leninin keinotekoinen luomus. Pian alkoi sota, jota edelleen elämme. 

Kronikoitsija käy läpi Putinin ajatuksia, jotka nyttemmin olemme kuulleet monta kertaa: Ukraina ei ole oikea valtio, Nato yrittää saartaa Venäjän, Venäjä on uhattuna. 

Uhrista tehdään syyllinen

Omalle kansalle Putin on kehittänyt tarinan natseista, joita Ukrainassa näyttää olevan joka paikassa. Taistelu Ukrainasta sidotaan melkeinpä toisen maailmansodan jatkumoksi. Samalla uhrista tehdään syyllinen. 

Lännessä sotaa pidetään käsittämättömänä ja luotetaan pakotteiden voimaan. Leikola käsittelee useaan otteeseen pakotteita ja kertoo niiden sekoittavan Venäjän talouden. 

Heinäkuussa alkanut energiakriisi on tuonut myös uuden kierteen ongelmaan - sitä ei kirjassa paljon käsitellä, kun kronikka päättyy venäläisten toukokuun puolivälissä juhliman Voiton päivän tienoille. Voiton päivä ei ollut tänä vuonna nimensä veroinen venäläisille. 

Miellyttävintä Leikolan tekstissä on sen analyyttisyys ja useiden varsin ikävien asioiden sitominen historiaan. Monet sodan tapahtumat kun tuntuvat olevan ikiaikaisia. 

Raiskaukset ja väestönsiirrot ikiaikaisia sotatoimia

Esimerkiksi raiskauksia on tapahtunut sodissa kautta historian eikä kyse ole vain venäläisten "taktiikasta". Myös siviiliväestön siirrot vieraille maille ovat tyypillisiä, joskin useimmiten tuomittavaa toimintaa sota-aikana. 

Historian sodista löytyy paljon samankaltaisuuksia nyt käytävän sodan kanssa. Saksalaisia demonisoitiin jo ensimmäisen maailmansodan alla Yhdysvalloissa samaan tapaan kuin nyt ukrainalaisia demonisoidaan Venäjällä. Propaganda on samaa - vain sen kohteet vaihtuvat. 

Venäjä on Leikolan mielestä kuin mikä tahansa muu hautaan kaatuva imperiumi, Venäjän imperiumin luhistuminen vain tapahtuu myöhemmin kuin Britannian, Ranskan tai Itävalta-Unkarin luhistuminen. 

"Venäjä aloitti imperialisminsa myöhemmin kuin kilpakumppaninsa ja on siirtynyt myöhemmin myös siitä pois, tai siis: ei ole lainkaan siirtynyt siitä pois. Venäjä elää edelleen kuppaamalla jalostusarvoltaan alhaisia raaka-aineita eikä tuottamalla jotakin, jossa luodaan bittien avulla rahaa sinne, missä ei ole rahaa eikä juuri mitään muutakaan."

Armeija kyvyt eivät riitä

Leikola hyödyntää kronikassaa paljon asintuntijoiden kommentteja ja näkemyksiä. Yksi kirjassa referoitu asiantuntija on Wilson Centerin sotatutkija Kamil Galejev, joka pitää Venäjän armeijaa vain pinnallisesti uusittuna neuvostoarmeijana. 

Neuvostoliiton armeija oli tarkoitettu satelliittivaltioiden vakauttamiseen, ydinsodan voittamiseen sekä maatalouden työvoimareserviksi. Mikään näistä tehtävistä ei ole relevantti Ukrainassa. 

Galejevin mukaan tarkoitus oli todellakin tehdä lyhyt ja nopea erikoisoperaatio, johon armeijan kykyjen piti riittää. Ja kuten nyt näemme, eivät riittäneet. 

Vanhat kauheudet unohtuvat

Kirjassa kerrotaan myös siviilien ahdingosta ja venäläisten tekemistä terroripommituksista. Näistä Leikola pääsee toiseen maailmansotaan ja Dresdenin pommituksiin. Dresdenin kauhut monet tuntevat mutta Leikola jatka vielä Tokioon, jossa liittoutuneiden terroripommitukset tappoivat yhden yön aikana satatuhatta siviiliä. 

Tokion tapahtumat ovat eurooppalaisille tuntemattomampia kuin oman alueemme sota-ajan tapahtumat. Monia historian kauheuksia on unohtunut, kun taas toiset ovat tuttuakin tutumpia. Historiasta nostetaan aina sopivia hetkiä myöhempien sukupolvien kauhisteltavaksi.

Tiedämme holokaustin, juutalaisten kansanmurhan mutta emme enää muista Rooman juutalaistuhoja, joissa kuoli jopa suhteessa väkilukuun enemmän juutalaisia kuin toisessa maailmansodassa.

Samoin tiedämme Ruandan kansanmurhan mutta tunnemmeko nykyisen Sotshin tienoilla asuneita tsherkessejä, joista venäläiset tuhosivat valtaosan (96 prosenttia) 1800-luvun alussa. 

Venäläiskenraalin mukaan tsherkessit olivat ali-ihmisiä. Sotilaita kannustettiin raiskauksiin ja raskaana olevien naisten vatsoja viilettiin auki systeemaattisesti. 

"Ukrainan kolonialisointi on vihdoin ohi"

Leikola uskoo, että Ukrainan kolonialisointi on vihdoin ohi - sitä ovat yrittäneet Venäjän lisäksi Puola ja Saksa. Leikola sanoo, että Venäjän käsitys Ukrainasta osana Venäjää on muutettavissa. Tämä ei tarkoita, että putkesta tulisi ulos jokin ihannevaltio mutta vapauden mahdollisuus Ukrainalle on annettava. 

Presidentti Mauno Koivisto teki aikoinaan kirjan Venäjän ideasta. Leikola toistaa, kuinka Koivisto vastasi venäläistoimittajan kysymykseen, mikä sitten on Suomen idean: Hengissä pysyminen. 

Se taitaa olla myös Ukrainan idea. 

"Kun vuosisatojen katoamisvaara (Puolan ja Venäjän välissä) on selätetty, niin kolmekymmentä vuotta omaa uutta itsenäisyyttä on riittävästi, jotta periksi ei enää anneta."