Mainos

Ahdistaako joulunvietto? Kolme vinkkiä, joiden avulla selviät pyhistä

Suurin osa ihmisistä hihkuu innosta joulun saapuessa, mutta kaikkia juhlakausi ei saa onnen valtaan. Jos joulu ahdistaa, voi näistä vinkeistä olla apua.

Joulu sisältää useimmissa mielikuvissa yhdessäoloa perheen kanssa sekä yltäkylläisen aterian, lahjoja ja lautapelejä. Tämän toteutuminen vaatii totta kai sen ihanan perheen sekä vakaan taloudellisen tilanteen, joita kaikilla ei ole. Joulu voikin tällöin muuttua helposti iloisesta juhlasta ahdistavaksi.

– Jos joku tuntee olonsa yksinäiseksi, erilliseksi, suree tai kamppailee itsensä kanssa jollakin muulla tavalla, voi tämä aika vuodesta todella voimistaa näitä vaikeuksia, selittää psykoterapeutti Rachel Buchan.

Hänen mukaansa jouluna korostuu erityisesti perheen yhtenäisyys ja tärkeät ihmissuhteet. Se muistuttaakin perheettömiä siitä, mitä heillä ei ole.

Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei jouluahdistuksen kanssa ole yksin. Independent-sivusto jakaa muutaman vinkin, joiden avulla joulusta voi olla hiukan helpompi selvitä.

1. Anna jotakin takaisin

"Kulutusjuhlan" aikaan ei ole mitään palkitsevampaa kuin antaa itse takaisin. Vapaaehtoistyö ja auttaminen voi olla monenlaista vanhuksien kanssa kaupassakäynnistä vähäosaisten joulun tukemiseen. Vaihtoehtoja riittää monia. Toisten auttamisella voi todella vaikuttaa ja tehdä muutoksen – sekä samalla tuoda itselleen hyvää oloa.

2. Hemmottele itseäsi

Jos joulun juhlinta ei innosta, voi päivän käyttää hyvin itsensä juhlistamiseen! Muuta joulu hemmottelupäiväksi: anna itsellesi lahjoja, mene pitkälle kävelylenkille, lue kirjaa ja pidä pyjama päällä koko päivän ajan.

3. Muista, että joulu on vain yksi päivä

Vaikka suunnittelu alkaa jo lokakuussa, kiihtyy joulukuussa ja pyhät jatkuvat muutaman päivän, on itse joulu loppujen lopuksi vain yksi ainoa päivä vuodessa. Vain 24 tuntia täytyy kestää huipussaan olevaa juhlahumua, sitten se menee ohi.

Lähde: Independent

***

8:00

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.