Kimi Räikkösen kuolematon ratkaisu naurattaa yhä – F1 jakoi videon suomalaiskuskin tempauksesta: "Hän on ottanut paitansa pois"

Kimi Räikkösen osakilpailu Monacossa vuonna 2006 päättyi liekkimereen, kun hänen McLareninsa petti kesken kilpailun turva-auton takana. Toisena kisassa olleen Räikkösen tempaus keskeytyksen jälkeen on jäänyt kuolemattomasti F1-fanien mieliin.

Sen sijaan, että Räikkönen olisi suunnannut takaisin varikolle, suomalainen käveli suoraan jahdilleen, joka oli parkkeerattuna aivan katuradan eteen paraatipaikalle. Kamerat kuvasivat, kuinka Jäämies asteli ajohaalareissaan lankkua pitkin kylmän rauhallisesti veneeseen – kypärä yhä päässään.

Kun tänä viikonloppuna pitäisi alkuperäisen kausikalenterin ajaa Monacon osakilpailu, F1-sarja päätti formulafanien mieliksi kaivaa esiin videopätkän ikonisesta tapahtumasta. Video julkaistiin sarjan virallisella Twitter-tilillä.

– Siellä Kimi Räikkönen on, hän ei ole edes mennyt takaisin varikolle. Hän on ottanut paitansa pois ja on veneessään, jolla on mahtava nimi ”One more toy”. Hän on siellä Suomesta tulleiden hyvien ystäviensä kanssa, jotka ovat kuluttaneet painonsa verran samppanjaa ja olutta, lähetystä selostanut James Allen raportoi.

Räikkönen muisteli tapausta vuosi sitten Monacon osakilpailun yhteydessä Toni Vilanderin haastattelussa C Morella.

– Auto syttyi palamaan turva-auton perässä. Jotain siinä sattui. Eipä siinä ollut paljon mitään tehtävissä, Räikkönen kertoi kuvaa katsellessaan.

Räikkönen vaihtoi vapaalle samalla hetkellä, kun jahti sattui olemaan sopivan lähellä keskeytyspaikkaa.

– Ei siinä palavereja käyty, Räikkönen tokaisi.

– Kyllähän ne soittivat vähän aikaa, että "jos sää tulisit palaveriin", mutta mä sanoin, että joku toinen kerta.

Formulafanien iloksi on tänä viikonloppuna tarjolla muutakin kuin vanhan muistelua. Virtuaalinen F1-kisa legendaarisella Monacon katuradalla ajetaan sunnuntaina kello 19 alkaen. Mukana kisassa on myös Mercedes-kuljettaja Valtteri Bottas.

C More Sport 2 ja C Moren suoratoistopalvelu näyttävät Monacon virtuaalikisan suorana.

Lue myös:

    Uusimmat