Tieto Kimi Räikkösen esisopimuksesta F1-talli Ferrarin kanssa tuli melkoisena uutispommina lähes päivälleen 20 vuotta sitten.
Ensimmäisenä Räikkösen todennäköisestä siirrosta Ferrarille pääsi uutisoimaan saksalaislehti Bild, joka kertoi saaneensa varmasta lähteestä tietoa McLaren-sensaation seuraavasta liikkeestä.
Räikkönen taisteli kaudella 2005 tosissaan F1-maailmanmestaruudesta Ferrari-tähti Michael Schumacheria ja lopulta MM-tittelin vienyttä Renault’n Fernando Alonsoa vastaan. Bildin mukaan taustalla oli käyty neuvotteluita Räikkösen ja italialaistallin välillä jo edellisestä vuodesta alkaen.
Bild kertoi 25. elokuuta 2005, että suomalainen on solminut Ferrarin kanssa esisopimuksesta siirtymisestä talliin kaudeksi 2007. Siirto oli kuitenkin riippuvainen Schumacherin tulevaisuuden suunnitelmista.
Sekä Ferrari että Räikkönen kiistivät uutisen tiedot tuoreeltaan.
– Olen sanonut lukuisissa yhteyksissä, kun minulta on kysytty huhuista, että olen täysin tyytyväinen tiimiini, Räikkönen McLarenin tiedotteessa.
– Meillä on nopein paketti, ja ajan yhä maailmanmestaruudesta. Tiimi on fantastinen, ja minulla on loistava suhde kaikkien kanssa, joten miksi pohtisin vaihdosta?
MTV3:n haastattelussa suorat sanat
Vain muutamaa päivää ennen Bildin jymyuutista Ferrarin tekninen johtaja Ross Brawn oli lausunut varsin suorasanaisesti MTV3:lle, että italialaistalli haluaa Räikkösen.
– Mielestäni paras mies Ferrarille olisi tulevaisuudessa Kimi Räikkönen, Brawn kommentoi MTV3:lle Istanbulissa.
– Ei ole epäilystäkään, etteikö hänessä olisi juuri niitä hyviä ominaisuuksia, joista olemme saaneet nauttia Michaelin kanssa ja joita haluaisimme nähdä Ferrarilla Michaelin lähdettyä.
Brawn nosti kuitenkin esiin, että näkisi mieluusti sekä Räikkösen että Schumacherin ajavan Ferrarilla. Myöhemmin Ferrarille päätyneestä Alonsosta ei tallipomo ollut yhtä innoissaan.
Ferrari vahvisti Räikkösen siirron vasta syyskuussa 2006, kun Schumacher oli ilmoittanut lopettavansa uransa. Heti ensimmäisellä kaudellaan 2007 suomalainen voitti maailmanmestaruuden.
Videolla katsottavissa olevassa haastattelussa Brawn kertoo näkemyksensä myös Kimi Räikkösen juhlimisesta nousseista kohu-uutisista.