Kilpisjärvellä on vielä jääsohjoa

Kilpisjärvessä oli vielä jääsohjoa 4. kesäkuuta 2013.
Kilpisjärvessä oli vielä jääsohjoa 4. kesäkuuta 2013.Lehtikuva
Julkaistu 04.06.2013 14:39(Päivitetty 04.06.2013 16:32)

Kilpisjärven jäät sulivat alkuviikon aikana lähes kokonaan, ja tänään järvessä näkyi enää jääsohjoa.

Tavallisesti Kilpisjärven jäät lähtevät vasta juhannuksen alla, kerrotaan Suomen ympäristökeskuksesta.

Maan muista järvistä jäät lähtivät ympäristökeskuksen mukaan toukokuun loppuun mennessä. Pohjois-Lapissa jäät sulivat tänä vuonna selvästi keskimääräistä aiemmin.

Ilmatieteen laitoksen mukaan lämpötila kipusi Kilpisjärvellä Enontekiöllä tänään yhdeksään asteeseen. Samaan aikaan etelämpänä Suomessa on helle.

Torstaiksi Enontekiöllekin luvataan 20:tä lämpöastetta.

(MTV3 - STT)

Mänty pölyttää ennätyksellisesti – näin se näkyy

Yrittäjät ja kunta vastustavat Käsivarren kansallispuistoa

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa