Yrittäjät ja kunta vastustavat Käsivarren kansallispuistoa

Ympäristöministeriö tarjoaa poikkeuksellisen paljon myönnytyksiä saadakseen Käsivarren kansallispuiston hyväksytyksi. Ympäristöministeri Ville Niinistön (vihr.) mukaan alueelle voidaan harkita muun muassa riittävästi kelkkareittejä, joilla turvataan matkailuyrittäjien toimintaa.

Kaavailluista neljästä kansallispuistosta Käsivarren tunturialue on luontoarvoiltaan tärkein, mutta samalla se on ainoa kohde, jossa useat paikalliset vastustavat tiukasti ministeriön kaavailuja. Erityisen voimakkaasti hanketta pelkäävät juuri matkailuyrittäjät, jotka epäilevät kansallispuiston lisäämien rajoitusten vievän heiltä elannon. Myös Enontekiön kunta suhtautuu nuivasti lisäsuojeluun.

Eilisiltana Kilpisjärvellä järjestetyssä yleisötilaisuudessa Niinistö pyrki vakuuttelemaan paikallisille, ettei heiltä olla viemässä mitään pois. Hän tähdensi, että selvitysten mukaan kansallispuistosta on taloudellista hyötyä.

Niinistön mukaan ministeriö on valmis joustamaan rajoituksista verrattuna muihin kansallispuistoihin.

– Suurtunturien luontoarvot ovat niin isot, että Käsivarsi ansaitsisi oman kansallispuistonsa, hän sanoi.

(MTV3 – STT)

Lue myös:

    Uusimmat