Kiinnostaako oma asunto maailman merillä? The World -jahdilla nautitaan uniikista elämäntyylistä
Miltä kuulostaisi omistaa asunto merellä? Tai herätä uuteen aamuun mitä eksoottisimmassa matkakohteessa - tai nukahtaa avoimen tähtitaivaan alla? The World-luksusjahdilla kaiken tämän sanotaan olevan mahdollista.
Lähes 200 metriä pitkä The World ei ole risteilijä, vaan maailman suurin yksityisomistettu jahti, jolla voi asua. Aboardtheworld.comin mukaan jahti vie asukkaitaan kiinnostaviin ja ihmeellisiin maailmankolkkiin, tyydyttää tiedon- ja seikkailunjanoa, mutta tarjoaa myös mahdollisuuden nauttia hienostuneesta ilmapiiristä henkilökohtaisella luksuspalvelulla höystettynä.
Asuntoja meren yllä
Jokainen laivan asukkaista omistaa yhden tai useamman laivan 165 luksushuoneistosta. Paatin omistavat yhdessä 130 eri perhettä eri puolilta maailmaa. Puolet omistajista on Yhdysvalloista, reilu kolmannes Euroopasta ja loput Aasiasta, Australiasta ja Etelä-Amerikasta. Keskimäärin laivalla on asukkaita kerrallaan noin 150 - 200. Jotkut asukkaista asuvat laivalla läpi vuoden, mutta suurin osa vain osan siitä. Laivalla vietetään vuoden aikana yhtäjaksoisesti aikaa keskimäärin neljä kuukautta.
Reitti päätetään yhdessä
Luksusjahti on matkannut meriä vuodesta 2002 ja on siitä lähtien vieraillut yli 800 satamassa ja yli 140 maassa. Laiva on kuin kelluva kaupunki, joka on varustettu viimeisillä mukavuuksilla ja palveluilla. Alus kiertää eksoottisia ja hieman tuntemattomampia satamia, mutta sen reitille osuu myös monia vilkkaita kohteita. Laiva seilaa Bahaman saarten lipun alla.
Joka toinen tai kolmas vuosi kapteenit ja asukkaat päättävät yhdessä The Worldin kulkureitin. Se määrittyy parhaiden merireittien ja asukkaiden kiinnostusten mukaan. Laiva pysähtyy aina keskimäärin kolmeksi päiväksi satamaan, jättäen vierailleen ja asukkailleen riittävästi aikaa tutkia rauhassa suosikkikohteitaan. Alus on maissa kaksi kertaa pidemmän ajan kuin tavalliset risteilijäalukset.
Elämäntyylinä luksus
Jahdilla päivänsä voi aloittaa aamu-uinnilla, joogatunnilla tai vaikkapa juoksulenkillä. Asukkaille tarjotaan mahdollisuuksia uppoutua moniin aktiviteetteihin eri alojen asiantuntijoiden opastuksella - vaikkapa sukellukseen, viininmaisteluun tai maailmankulttuureihin tutustumiseen. Laivassa voi nauttia illallisen maailmanluokan ravintolassa tai sitten aterioida intiimisti oman huoneiston rauhassa. Elämäntyyliin laivalla kuuluu rauha, seesteisyys ja harmonia.
Nautiskelun ohessa seikkailua ja tutkimusmatkaa janoaville The Worldilla on tarjota reittinsä varrella mitä ihmeellisimpiä ja eksoottisimpia maailmankolkkia. Jahdin asukkaat ovat päässeet muun muassa patikoimaan Grenadan Grand Etang -kansallispuiston sademetsiin, ratsastamaan auringonlaskussa kamelisafarilla Australiassa, sukeltamaan St. Bartsin saarella Karibianmerellä, golfaamaan Skotlannin Kingsbarnsin viheriöillä, melomaan kajakilla jäävuorten lomassa ja ystävystymään Antarktiksen pingviinien kanssa.
Karibianmereltä Madeiralle
Laivan oman Aboardtheworld.com-sivuston mukaan vuosi 2013 The World-risteilijällä alkaa Karibianmeren lämmössä. Helmikuussa alus ylittää Atlantin kohteenaan Kanarian saaret sekä eksoottinen Marokko. Tämän jälkeen laiva suuntaa tutkimusmatkalle Euroopan tuntemattomampiin satamiin ja ensimatkalleen Irlannin rannikolle. Loppuvuoden suunnitelman mukaan laiva suuntaa Lähi-itään tutkimaan Mustaamerta ja uudeksi vuodeksi Madeiralle.
Lähde: Aboardtheworld.com
Kuvat: Colourbox.com
Uusimmat
-
15:28
Suora lähetys juuri nyt: Orpo kommentoi hallitusneuvotteluja Säätytalolla – "Kaikki tavallaan vähän seisoo ja odottaa"
-
15:23
Ukraina on iskenyt venäläiskohteisiin Berdjanskin satamakaupungissa: "Vapauttaminen lähestyy" – MTV seuraa sotaa
-
15:18
Iivo Niskaselta erikoisratkaisu – maastohiihdon maajoukkuetta karsittiin
-
15:14
Urheilullinen Love Island -sinkku Tiila, 30, rakastaa kamppailulajeja – tällaista kumppania määrätietoinen nainen etsii rinnalleen
-
15:12
Näin Donald Trump kommentoi Joe Bidenin kaatumista
-
15:00
Esapekka Lappi kärkitaistossa MM-rallissa, selvitti taktiikkaansa – "Toivottavasti maksaa itsensä takaisin"
-
15:00
Maineikkaasta "eliittilukiosta" valmistuva Sofia toivoo, että arvosanoista ei stressattaisi niin paljon: "Elämä ei lopu siihen"
-
14:36
Tv-kamera ei näyttänyt koko totuutta Kalle Rovanperän hurjasta tilanteesta – lehmä "lensi näyttävästi"
-
14:26
Helsingin poliisin romanioperaation kohteeksi joutui yli 1 500 ihmistä, sanoo Poliisihallitus
-
14:26
Tehy ei halua hoitajille oikeutta kieltäytyä abortin tekemisestä
-
14:26
Raahen Halloween-murhaaja tuomittiin tahdonvastaiseen hoitoon – oli syyntakeeton
-
14:11
Upea koristelu kakkuun täysin ilmaiseksi – oletko tajunnut, että tätäkin voi syödä?
-
14:01
Huippu-dj Alan Walker teki Käärijän Cha cha chasta oman versionsa – fanit riemastuivat yhteistyöstä: "Voiko tämä olla totta?"
-
13:55
Kalle Rovanperä törmäsi lehmiin! Katso kovavauhtinen vaaratilanne ja raju väistöyritys
-
13:51
Blinken: Venäjän hyökkäyssota on ollut strateginen virhe – MTV seuraa USA:n ulkoministerin vierailua Suomessa
-
13:33
Tulli takavarikoi yli 700 000 euroa käteistä huumelääkkeiden tuonnista epäillyltä
-
13:29
Suurin osa suomenruotsalaisista haluaisi nähdä RKP:n, SDP:n ja kokoomuksen hallituksen, kertoo Åbo Akademin kysely
-
13:06
Hirvittävä tilanne MM-rallissa: kuski oli ajaa kalliolta alas, jäi kahden kiven väliin
-
13:00
Tässä ovat Love Island Suomi -sinkut – mukana TikTok-tähtiä, wellnessmalli ja vanginvartija
-
12:48
Vakavaa väkivaltaa Vantaalla, uhria puukotettiin rintakehään – toinen epäillyistä alaikäinen
-
Lataa lisää