Kiinassa on nyt 20 kertaa enemmän yksityisautoja kuin vuonna 2000. Autokauppa kukoistaa, mutta yksityisautoilun mukanaan tuomat haitat ovat riistäytyneet käsistä.
Kiinan surullisenkuuluisat ruuhkat ja savusumu ovat pakottaneet viranomaisia rajoittamaan autoliikennettä maan suurimmissa kaupungeissa.
Autojen käyttöä ja lukumäärää rajoitetaan eri kaupungeissa hiukan eri tavoin. Esimerkiksi Pekingissä autojen rekisterikilvet arvotaan. Autojen myyntiä sinänsä ei ole rajoitettu, mutta rekisterikilpien määrää kylläkin.
Peking on rajannut vuosittain myönnettävien rekisterikilpien määrän 240 000:een, ja se tarkoittaa, että alle vain kymmenen prosenttia halukkaista saa kilvet.
Rekisterikilpien saaminen on niin epävarmaa, että auton ostosta ei kannata haaveillakaan, ennen kuin kilvet on hommattuna.
Lisäksi Pekingissä on käytössä autojen käyttörajoitukset. Tietyt rekisterinumerot saavat liikkua teillä vain tiettyinä päivinä. Tätä sääntöä kuitenkin kierretään yleisesti, joko hankkimalla käyttöön kaksi autoa, tai sitten vuokraamalla auto niinä päivinä, jolloin rajoitukset koskevat omaa autoa.
Autopaikkojen hinnat moninkertaistuneet
Shanghaissa rekisterikilpien hankinta on tehty vielä astettakin vaikeammaksi. Myös Shanghaissa myönnettävien rekisterikilpien määrä on rajattu, mutta arpaonnen lisäksi tarvitaan reilusti rahaa. Rekisterilaatat nimittäin huutokaupataan, ja keskimäärin Shanghain kilvet maksavat noin 8000 euroa, joka on Kiinassa enemmän kuin keskimääräinen vuosiansio.
Systeemi on tietysti hyvin epäreilu ja suosii varakkaita, mutta autojen rajoittamisessa se kuitenkin toimii jonkin verran Pekingiä paremmin. Kaupungissa on nimittäin asukkaita muutama miljoona Pekingiä enemmän, mutta autojen määrä on vain puolet sikäläisestä määrästä.
Useimmissa kaupungeissa on lisäksi rajattu autoilua keskusta-alueilla. Kaupungin reuna-alueille saa rekisterikilpiä halvemmalla kuin keskustaan, mutta näillä lähiökilvillä ei sitten saa ollenkaan ajaa kaupungin keskustassa.
Autoiluun liittyvä rahanmeno ei suinkaan lopu rekisterikilpiin. Verojen, vakuutusten ja tietullien lisäksi, suurimmissa kaupungeissa on käytännössä pakko ostaa tai vuokrata oma autopaikka. Yleisiä parkkipaikkoja ei ole, eikä taloyhtiöillä ole ilmaista pysäköintiä. Kuten arvata saattaa, autopaikkojen hinnat ovat moninkertaistuneet viime vuosina.
Autojen määrän lisäksi Kiinassa kontrolloidaan niiden päästöjä ja ikää. Yli 10 vuotta vanhoja automalleja ei esimerkiksi Shanghaissa juuri näe, koska vanhat autot on sääntöjen mukaan katsastettava useamman kerran vuodessa.
Paluu 20 vuoden takaiseen aikaan ratkaisuksi?
Vaikka autoilu on Kiinassa äärimmäisen hankalaa ja kallista, on se silti monen mielestä paras tapa liikkua kaupungissa.
Julkiseen liikenteeseen on tosin viime aikoina yritetty panostaa voimakkaasti, mutta kun puhutaan Shanghain ja Pekingin kokoisista kymmenien miljoonien asukkaiden megametropoleista, niin sekään ei riitä.
Julkinen liikenne on ruuhka-aikana täysin ylikuormitettua ja matka-ajat pitkiä.
Monet asiantuntijat ovatkin sitä mieltä, että parasta olisi palata parinkymmenen vuoden takaiseen aikaan, jolloin polkupyörillä oli tärkeä asema kiinalaiskaupunkien liikenteessä.
Tällä hetkellä Kiinassa työmatkapyöräily on retuperällä. Esimerkiksi Shanghaissa pyöräteitä on ainoastaan muutamilla alueilla, ja niilläkin pyörätiet on usein pysäköity täyteen autoja.
Eri kaupunginosien välillä pyöräily on vaikeaa, koska monilla väylillä pyöräily on kokonaan kielletty.
Nykyisessä ilmansaastetilanteessa pyöräily ei myöskään ole terveyden kannalta suositeltavaa.
Jotta pyöräilystä saataisiin varteenotettava vaihtoehto autoilulle, tarvitaan Kiinassa nykyistä paljon radikaalimpia muutoksia kaupunkien liikenne- ja ympäristöpolitiikkaan.