Kiina lähetti ensimmäisen miehitetyn lennon matkaan uudelle avaruusasemalleen

Kiinan mönkijä matkalle kohti kuun pimeää puolta 0:51
Katso video: Kiina lähetti raketin kohti Kuun pimeää puolta vuonna 2018.

Kiinan ensimmäinen uudelle avaruusasemalleen lähettämä miehitetty lento on lähtenyt matkaan.

Taikonauttikolmikko lähti Gobin autiomaassa sijaitsevasta laukaisukeskuksesta Pitkä marssi 2F -raketilla Suomen aikaa torstaiaamuna ennen puolta viittä.

Noin kymmenen minuuttia lähdön jälkeen taikonautit saavuttivat kiertoradan ja heidän avaruusaluksensa irtautui kantoraketista.

Ryhmän on määrä olla Tiangong-avaruusasemalla kolmen kuukauden ajan. Ryhmän avaruusaluksen on määrä telakoitua aseman pääosaan, joka lähetettiin kiertoradalle huhtikuun lopulla.

Avaruusaseman päämoduulissa Tianhessa on erilliset asuintilat kullekin taikonautille, juoksumatto kuntoilua varten sekä viestintäkeskus sähköposteja ja lennonjohdon kanssa käytäviä videopuheluita varten.

Laukaisua edeltäneessä seremoniassa kolmikko tervehti tukijoitaan, joiden joukossa oli muun muassa perheenjäseniä.

Kiinan miehitetyn avaruusohjelman johtaja Li Shangfu toivotti kolmikolle onnea, ja taikonautit tekivät Lille kunniaa.

Kiinalla suunnitteilla kaikkiaan yksitoista laukaisua

Miehistö harjoitteli yli 6  000 tunnin ajan valmistautuakseen lentoa varten. Harjoituksiin kuului muun muassa satoja vedenalaisia kuperkeikkoja täydessä avaruusvarustuksessa.

Tehtävän komentaja on Kansan vapautusarmeijan ilmavoimien pilotti Nie Haisheng, joka on osallistunut kahteen aiempaan avaruustehtävään. Kaksi muuta miehistön jäsentä ovat niin ikään asevoimien jäseniä.

Kiinan avaruusvirastolla on suunnitteilla loppuvuoden ja seuraavan vuoden ajalle kaikkiaan 11 laukaisua, mukaan lukien kolme muuta miehitettyä lentoa. Lentojen myötä avaruusasemalle on määrä tuoda muun muassa kaksi laboratoriomodulia avaruusaseman laajentamiseksi. Lisäksi Tiangongille on määrä lähettää tarvikkeita ja miehistön jäseniä.

Ensimmäiset taikonautit testaavat ja huoltavat aseman järjestelmiä, sekä tekevät avaruuskävelyitä ja tieteellisiä kokeita.

Ensimmäinen miehitetty lento lähes viiteen vuoteen

Avaruusasemalle suuntaava lento on Kiinan ensimmäinen miehitetty avaruuslento lähes viiteen vuoteen.

Lennolla on suuri merkitys Kiinalle, sillä hallinto valmistautuu juhlistamaan maata johtavan kommunistisen puolueen heinäkuun alussa siintävää satavuotispäivää mittavalla propagandakampanjalla.

Kiinan avaruusaikeita on lietsonut muun muassa se, että Yhdysvallat on kieltänyt taikonauttien pääsyn kansainväliselle avaruusasemalle (ISS).

ISS on Yhdysvaltain, Venäjän, Kanadan, Euroopan ja Japanin yhteistyön tulos. Avaruusaseman olisi tarkoitus siirtyä eläkkeellä vuonna 2024, vaikka Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on arvioinut, että asema voisi mahdollisesti pysyä toimintakuntoisena vielä vuoden 2028 jälkeenkin.

Tiangongista on tulossa huomattavasti ISS:ää pienempi, ja sillä uskotaan olevan ainakin kymmenen vuoden elinikä.

Juttua päivitetty kello 7.22.

Lue myös:

    Uusimmat