Kiina ja Intia sopivat rajakiistansa
Kiina ja Intia sopivat rajakiistan ratkaisemisesta neuvotteluin.
Kiina ja Intia ovat solmineet sopimuksen, jonka on määrä päättää neljän vuosikymmenen rajakiista neuvotteluin. Sopimus allekirjoitettiin Delhissä Intian pääministerin Manmohan Singhin ja hänen kiinalaisen virkaveljensä Wen Jiabaon läsnäollessa. Lisäksi allekirjoitettiin 11 muuta sopimusta.
Maat sopivat poliittisista periaatteista, joita noudatetaan Kiinan ja Intian välisen rajakysymyksen ratkaisemisessa, sanottiin Intian ulkoministeriön tiedotteessa.
Maiden välistä rajaa ei ole Himalajan vuoristossa koskaan merkitty selvästi, ja mailla on ollut päällekkäin meneviä vaatimuksia raja-alueista. Maat kävivät rajasodan vuonna 1962. Vuonna 1988 ne perustivat työryhmän pohtimaan rajakiistan ratkaisemista.
Virallinen tulitaukolinja on vielä päättämättä, mutta raja-alueella on ollut melko rauhallista vuosina 1993 ja 1996 allekirjoitettujen sopimusten ansiosta.
Osapuolet lupaavat olla käyttämättä voimaa tai olla uhkaamatta sillä toista osapuolta.
-Rajakysymykseen liittyvien erimielisyyksien ei pitäisi antaa vaikuttaa kahdenvälisten suhteiden kaikinpuoliseen kehittymiseen, tiedotteessa todettiin.
Viranomaisten mukaan maiden nimittämät erityisedustajat neuvottelevat rajalinjojen määrittelemisestä Kashmirin alueella, missä sekä Kiina että Intia ovat vaatineet maa-alueita itselleen.
Yhteistyötä lisätään
Muut sopimukset koskevat lentoliikenteen ja kaupan lisäämistä sekä sotilaallisen vuorovaikutuksen kehittämistä maailman kahden väkirikkaimman valtion välillä. Maat aikovat myös lisätä yhteistyötä tietotekniikassa sekä öljy- ja kaasualoilla. Ne pyrkivät edistämään myös kulttuuri- ja nuorisovaihtoa ja matkailua.
Wen ja Singh keskustelivat myös YK:n vahvistamisesta. Intia on pitkään toivonut pysyvää paikkaa YK:n turvallisuusneuvostosta. Yhteisessä tiedotteessa sanottiin, että Kiina tukee Intian toiveita toimia aktiivisesti YK:ssa ja kansainvälisissä kysymyksissä.
(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)
Uusimmat
-
21:26
Mielenosoitukset "venäläislakia" vastaan jatkuvat Georgiassa – "Tulee olemaan este EU-jäsenyyspolulla"
-
21:24
Neste antoi tulosvaroituksen
-
21:23
Ex-tähtipelaajan sukukalleudet aiheuttavat ongelmia lentokentällä – "Olemme huolissamme"
-
21:10
Trumpin entinen asianajaja todisti hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä
-
21:00
MasterChef Suomi -sarjan voitto ratkesi – haku uudistuneelle kaudelle on käynnissä
-
20:41
Henkilöauto ja rekka törmäsivät Lahdessa – yksi loukkaantui
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
19:55
Norja jysäytti makean voiton MM-kisoissa
-
19:46
Ylen Ville Vilén tämän vuoden erikoisista Euroviisuista: ”Turvallisuuskysymys nousee aina ensimmäisenä”
-
19:40
Madonna muisteli äitinsä menetystä 5-vuotiaana: "Kukaan ei kertonut hänen olevan kuolemaisillaan"
-
19:38
Nobelkirjailija Alice Munro on kuollut
-
19:30
Nyrkinisku päähän tappoi isän, teko tallentui videolle – uhrin lähtö sairaalalta kaatoi syytteen
-
19:27
Kauppalehti: Lakkolait tulossa voimaan lauantaina
-
19:15
Maajussi-Villen elämä oli romahtaa loukkaantumisen myötä – satojen eläinten kohtalo vaarassa
-
19:12
NHL-tähti sivussa – Floridalla paikka ratkaista sarja
-
19:06
Jääkiekkolegenda älähtää: Venäjän puuttuminen häiritsee minua
-
19:06
Kolmetoista kuollut liikenneonnettomuudessa Andeilla
-
Lataa lisää