Kiekko-Espoo julkisti Liiga-aikomuksensa – iski pöytään kovaa faktaa vaadittavista miljoonista
Jääkiekon Mestiksen puolustava mestari Kiekko-Espoo aikoo jättää lokakuun aikana lisenssihakemuksen SM-liigan kaudelle 2024-2025, espoolaisseuran johto linjasi torstaisessa lehdistötilaisuudessa.
Kiekko-Espoo on antanut aiemminkin vahvoja viitteitä lisenssihakemuksesta, mutta torstaina sille saatiin sinetti. SM-liiga ilmoitti kesäkuussa, ettei se ota vastaan lisenssihakemuksia kaudelle 2024-2025, mutta pyörsi päätöksensä eilen, vuorokautta ennen Kiekko-Espoon pressiä.
– Tavoitteena on pelata SM-liigassa kaudella 2024-2025, Kiekko-Espoon esityksessä todettiin.
Kiekko-Espoon torstaisen esityksen mukaan "liigasiirtymään vaadittavan rahoituksen kasaaminen on hyvässä vaiheessa, ja tulee olemaan sitoumusten osalta kasassa ennen lisenssin hakemista lokakuussa 2023".
– Nyt olemme tilanteessa, jossa uskomme, että pystymme pitämään alkuperäisestä tavoitteestamme kiinni, Kiekko-Espoon puheenjohtaja Ami Rubinstein totesi viitaten seuran kuuden vuoden projektiin.
– Tämän kuun aikana tulemme jättämään liigahakemuksen.
Rubinstein tarkensi, että seuralla on nyt liigarahoitukseen kasassa kolme miljoonaa euroa sitoumuksina 19 eri sijoittajalta. Tavoitteena on lähteä viiden miljoonan budjetilla ensimmäiseen liigakauteen ja olla operatiivisesti nollatuloksessa.
Kiekko-Espoo on voittanut Mestis-kauden neljästä ottelustaan kolme ja on sarjassa toisena.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
07:48
Suora lähetys kello 10.55: Timo Vornanen palaa eduskuntaan
-
07:45
Suora lähetys kello 9: Hallitus kertoo käännytyslakiesityksestä
-
07:41
Puikula-ruisleipä muuttui yllättäen
-
07:39
Jesse Puljujärvi käynnisti härdellin – Tanskan maalivahti räkätti, kun Leijonat-pelaajaa kohdeltiin kovalla kädellä
-
07:20
Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin erikoinen takaisku saa kritiikkiä asiantuntijoilta: "Tämän kaltaista asiaa ei todella pitäisi voida tapahtua"
-
07:11
Kim Jong-un suree Iranin presidentin kuolemaa: "Hän oli läheinen ystävä"
-
07:02
Leijonat-puolustajalla hengitysvaikeuksia – sai iskun MM-ottelussa
-
06:49
Saksa jyrähti ICC:n syyttäjälle: "Israelin hallinnolla oikeus suojella kansalaisiaan"
-
06:48
Edmonton vei seiskapelissä "Kanadan mestaruuden" – NHL:n neljä parasta selvillä
-
06:38
Marja-alan ihmiskauppaoikeudenkäynti alkaa – "Olen toiminut vilpittömällä mielellä"
-
06:28
Eskariopet kertovat, millainen lahja on mieluisin: "Se on kaikista paras kiitos"
-
06:28
Äitinsä puolesta pelännyt humalainen kaahasi poliisi perässään – tuomio tuli huolesta huolimatta
-
06:21
Verottajalta viimeinen muistutus
-
06:11
Näin sääilmiöt El Niño ja La Niña vaikuttavat suomalaisten suosikkikohteisiin
-
06:06
Helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaisseremoniat alkavat Iranissa
-
06:03
Jukka Jalonen latasi räväkän kommentin Leijonien MM-jättiottelun alla – muistutti toimittajaa "30 vuoden urastaan"
-
05:55
Romanikerjäläisilmiö muuttui – Itä-Euroopassa kiertää nyt sana Suomesta
-
05:35
USA: Gazaan saatu satoja tonneja humanitaarista apua väliaikaisen laiturin kautta
-
05:33
Securitas-pomon epäillystä miljoonapetoksesta hämmentävää lisätietoa – nyt puhuu vastatiedusteluakin tehnyt vartija
-
05:30
Huomasitko? Leijonien MM-ottelussa erikoinen näky – luottohyökkääjältä raivokas reaktio: "Kyllähän noita pitää!"
-
Lataa lisää