SM-liiga pyörsi kohupäätöksensä – joukkuemäärä voi muuttua jo tulevalla kaudella

Liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen avaa muutosten aikataulua 1:21
Näin SM-liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen avasi muutosten aikataulua mediatapahtumassa 27. kesäkuuta

SM-liiga on pyörtänyt aiemman päätöksensä ja ottaakin vastaan lisenssihakemuksia kaudelle 2024-25.

SM-liiga tiedotti kesällä, ettei se aio ottaa lainkaan lisenssihakemuksia ensi kaudelle, koska sarjan tulevaisuuden kehitystyö on vielä kesken. Keskiviikkona SM-liiga kuitenkin pyörsi päätöksensä täysin ilmoittamalla, että kaudelle 2024-25 voi sittenkin anoa lisenssiä.

SM-liiga perustelee päätöstään sillä, että liigan hallituksen johdolla tehty työ on edistynyt jo niin pitkälle, että edessä on siirtyminen ensimmäiseen päätöksentekovaiheeseen.

– Olemme tyytyväisiä siihen, että pystymme tarjoamaan vastauksia ennakoitua nopeammassa aikataulussa. Tämän eteen on tehty valtavasti töitä, SM-liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen toteaa tiedotteessa.

SM-liiga järjestää yhtiökokouksen 12. lokakuuta, jolloin on tarkoitus esittää jo konkreettisia suuntaviivoja SM-liigan tulevaisuuden sarjamalliin.

– Kaikki tulevaisuuden sarjamalleihin liittyvät kohdat eivät tule olemaan valmiita vielä 12. päivä, mutta tiettyihin keskeisiin asioihin pyrimme antamaan tuolloin vastauksia. Nuo ratkaisut tulevat olemaan perusta, joiden varaan tulevaisuustyön viimeisiä vaiheita rakennetaan, Hiltunen sanoo.

Kiekko-Espoo on jo useampaan otteeseen ilmoittanut tekevänsä lisenssihakemuksen tulevalle kaudelle SM-liigan kesän kohupäätöksestä huolimatta. Tuoreen päätöksen myötä Kiekko-Espoon hakemus tullaan ottamaan käsittelyyn ensi kauden sarjapaikkaa ajatellen.

Myös muut SM-liigan ulkopuoliset joukkueet voivat hakea liigalisenssiä ensi kaudeksi.

SM-liigan tiedotteessa määritellään myös edellytykset, joita SM-liigalisenssin saamiseen vaaditaan. 

SM-liigan edellytykset lisenssin myöntämiseen:

  • Liigapaikkaa hakeva seura täyttää ja on sitoutunut hoitamaan kaikki voimassa olevan liigalisenssin edellyttämät ehdot ja velvoitteet.
  • Liigapaikkaa hakeva seura on jo ennen liigalisenssihakemuksen jättämistä pitkäjänteisesti useamman kauden ajan osoittanut toimintansa olevan operatiivisesti taloudellisesti kannattavaa ja urheilullisen osaamisen riittävän lähellä liigatasoa Liigassa menestymiseksi.
  • Liigapaikkaa hakeva seura on menestynyt urheilullisesti Mestiksessä ennen liigalisenssihakemuksen jättämistä.
  • Liigapaikkaa hakeva seura sitoutuu markkinahintaisen liigaosakkeen ostamiseen tai merkitsemiseen.

Lue myös:

    Uusimmat