KHL harjoittaa hämmentävää koronalinjaa – nyt se murenee? Merkittävä taho älähti

Jääkiekkoliiga KHL on valinnut muista selkeästi poikkeavan linjan siihen, miten se käsittelee maailmalla leviävää koronavirusta ja sen luomia uhkia. Nyt KHL:n hämmentävä linja uhkaa murentua.

Euroopassa kaikki muut isot jääkiekkoliigat on pistetty säppiin koronaviruspandemian takia. Ratkaisuun ovat päätyneet vuorollaan SM-liiga, Ruotsin SHL, Sveitsin, Tshekin ja Saksan sarjat.

KHL on tehnyt tähän mennessä vain yhden koronapäätöksen. Se joutui lykkäämään pudotuspelien jatkoa huhtikuulle Venäjän urheiluministeriön kehotuksen jälkeen.

KHL-kautta ei ole kuitenkaan peruttu.

Ratkaisu on hämmentävä, sillä tähän mennessä suomalaisseura Helsingin Jokerit ja kazakstanilaisseura Barys ovat vetäytyneet pois pudotuspeleistä koronaviruksen luoman epävarmuuden takia.

Nyt KHL:n korttitalo huojuu – entistä pahemmin.

Viime kaudella sarjan mestaruutta juhlinut Ak Bars Kazan julkaisi tänään tiedotteen, jonka mukaan seura on pyytänyt KHL:ltä kauden päättämistä.

Kazan viittaa koronaviruksen luomiin uhkiin sekä siihen, että monet seuran pelaajat ja henkilökunnan jäsenet ovat pyytäneet lupaa palata takaisin omiin koteihinsa.

Kazanin kokoonpanosta löytyy muun muassa kolme kanadalais-, kaksi ruotsalais- yksi valko-venäläis- ja yksi suomalaispelaaja (Jesse Virtanen).

– Meillä ei ole mitään moraalista oikeutta kieltäytyä heidän pyynnöstään, seura totesi.

KHL ei ole reagoinut julkisesti pyyntöön.

Lue myös:

    Uusimmat