Keuhkosairauksista kärsivää vaanii toinenkin krooninen sairaus – syyksi epäillään tulehdusta
Astmaa tai keuhkoahtaumatautia potevat näyttäisivät olevan suurentuneessa vaarassa sairastua myös nivelreumaan, tuore tutkimus osoittaa. Yhteys voi selittyä tulehdustilalla.
Tutkimuksen tulokset julkaistiin Arthritis & Rheumatology -lehdessä, ja niiden perusteella astmaa potevat sairastuvat nivelreumaan noin puolet todennäköisemmin kuin terveet. Tämä havaittiin 24-vuotisessa seurannassa ja riippumatta mahdollisesta tupakoinnista.
Keuhkoahtaumatautia sairastavien nivelreumariski oli lähes kaksi kertaa suurempi kuin terveiden. Yhteys oli voimakkaampi yli 55-vuotiailla potilailla, jotka myös tupakoivat.
Tuloksiin ovat voineet vaikuttaa monet tekijät, joita tutkimuksessa ei huomioitu, ja sen vuoksi havainnot olisi hyvä varmistaa lisätutkimuksissa. Mahdollinen selitys yhteyksille on hengitysteiden krooninen tulehdustila, joka on osa astmaa ja keuhkoahtaumatautia. Tulosten valossa tämä tulehdustila saattaa vuosien varrella edistää myös nivelreuman kehittymistä.
Tutkimukseen osallistui 15 000 astma- ja 3 600 keuhkoahtaumapotilasta, joista hieman yli 1 000 sairastui nivelreumaan seurannan aikana.
Nivelreumaan sairastuu vuosittain 40 aikuista sadastatuhannesta. Useimmiten oireet alkavat vähitellen esimerkiksi nivelten aamujäykkyytenä, arkuutena ja turvotuksena. Niveloireiden ja kipujen lisäksi nivelreuma voi aiheuttaa muun muassa väsymystä, ruokahaluttomuutta ja lämpöilyä. Suomessa kaksi kolmasosaa sairastuneista on alle 65-vuotiaita.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Copyright Duodecim 2020. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää