Keskusta saattaa tukea hallituksen työmarkkinauudistuksia – Saarikko: "Peiliin katsomista on myös vasemmistolla"

Keskustan Saarikon ja Kurvisen poliittiset tilannekatsaukset 34:16
Keskustajohto moitti Orpon hallitusta rasismikohuista eduskuntaryhmän kokouksessaan.

Keskustan puheenjohtajan Annika Saarikon mukaan  "peiliin katsomisen paikka" on myös vasemmistolla.

Keskusta saattaa tukea oppositiosta käsin hallituksen ajamia työmarkkinauudistuksia, sanoo puolueen puheenjohtaja Annika Saarikko. Saarikko kommentoi asiaa MTV:lle eduskuntaryhmän kokouksessa Tampereella.

– Kyllä, pidän mahdollisena, että tuemme hallituksen esityksiä vaikkapa työmarkkinoiden uudistamisesta, koska tiedämme, että ne ovat Suomen uudistamiselle ja taloudelle välttämättömiä.

Hallitus aikoo kahden ensimmäisten vuoden toteuttaa monia työmarkkinuudistuksia, jotka ovat työnantajapuolen pitkään toivomia, ja työntekijäpuolen vastustamia. Lakkoilua rajoittavia lakeja valmistellaan jo kolmikantaisesti, eli työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen kesken, ja ne on tarkoitus tuoda eduskuntaan jo syksyllä.

Saarikko ei vielä ota kantaa siihen, mitä yksittäisiä työmarkkinauudistuksia keskusta aikoo tukea.

– Keskusta kulkee keskitiellä ja arvioi esitykset yksi kerrallaan. Mutta tunnistamme, että Suomessa on valtava työvoimapula, oli kyse sitten sairaaloista tai yrityksistä, ja siksi meidän pitää rohkaista ihmisiä töihin. 

"Nyt uudistukset löytää edestään"

Saarikon mukaan "peiliin katsomisen paikka" on myös vasemmistolla.

– Kun aikanaan ei tehty uudistuksia omalla vedolla, nyt ne löytää edestään tavalla, joka vie politiikkaa vahvasti toiselle äärilaidalle. Rohkaisen hallitusta työmarkkinauudistuksissa keskittymään isoihin ja vaikuttaviin uudistuksiin, valitsemaan taistelunsa viisaasti. Asetelma ei tule olemaan helppo. 

Saarikko ehdotti tänään myös, että koko eduskunta oppositiopuolueet mukaan lukien tukisivat hallitusta luottamusäänestyksessä, jos hallituksen rasisminvastainen tiedonanto on riittävän selkeä. 

– Keskustan oppositiopolitiikan linja on omintakeinen. Edustamme omaa, vakaata keskitietä, emme ole ryhmittymä muiden puolueiden kanssa oppositiossa.

– Jos kaikki hallituksen ministerit todella irtisanoutuvat rasismista, ja tiedonannon viesti on selkeä, keskustalla on edellytykset sitä tukea. Suomi tarvitsee yhteisen viestin maailmalle siitä, että ihmisten yhdenvertaisuudessa meillä ei ole mitään epäselvää. 

Saarikko ei vastaa suoraan kysymykseen siitä, toivooko keskusta hallituksen pysyvän kasassa.

– Tämä hallitus on pohjaltaan sellainen, jonka suomalaiset vaaleissa halusivat. Nyt hallituksella on näytön paikka. Heidän pitää päästä töihin ja osoittaa, ovatko he luottamuksen arvoisia. 

Lue myös:

    Uusimmat