Keskusta ei saa muista keskeisistä eduskuntapuolueista tukea ajatukselle Etelä-Suomen suurten raidehankkeiden hautaamiseksi.
SDP, perussuomalaiset, kokoomus ja vihreät ovat valmiita jatkamaan hankkeiden edistämistä myös ensi vaalikaudella, puolueiden johtopaikoilta kerrotaan.
Tällä vaalikaudella on perustettu kolme hankeyhtiötä, jotka edistävät uusia raideyhteyksiä. Turun tunnin junan, Suomiradan ja Itäradan on alustavasti arvioitu nielevän yhteensä jopa 10 miljardia euroa.
Keskustan linjaus sisältyi tammikuun lopulla julkaistuun vaaliohjelmaan. Puolueen varapuheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) perustelee asiaa valtiontalouden tilalla.
– Meillä ei ole näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa varaa laittaa näihin hankkeisiin yhteiskunnan rahaa, hän sanoo.
Viime kuussa kahden ministeriön selvitys ruoti ratahankkeita ja piti niiden kustannuksia korkeina hyötyihin nähden. Nykyhallitusta velkaantumisesta syyttäneet kokoomus ja perussuomalaiset eivät kuitenkaan laittaisi hankkeita jäihin.
– Joudumme tekemään säästöjä vähemmän tärkeisiin menoihin, mutta samaan aikaan pitää tehdä toimia, jotka vauhdittavat kasvua, sanoo Antti Häkkänen (kok.).
Perussuomalaisten Ville Tavio arvioi, että hankkeita ei toteuteta yhtä aikaa. Hän kuitenkin pitää ymmärrettävänä, että ratoja halutaan uusia ruuhka-Suomessa.
Väylien korjausvelka ennallaan
Keskusta perustelee avaustaan sillä, että puolue keskittyisi ennemmin maanteiden ja raiteiden nykyisen korjausvelan paikkaamiseen.
SDP:n Antti Lindtman ei näe uusien hankkeiden ja nykyisen verkoston välillä vastakkainasettelua.
– Hankeyhtiöiden perustaminen oli tämän hallituksen yhteinen linjaus, josta haluamme pitää kiinni. Suunnittelua ei voi veivata edestakaisin neljän vuoden välein, Lindtman sanoo.
Viime syyskuussa Väylävirasto arvioi, että Suomen tie- ja rataverkossa on yhteensä 2,8 miljardin euron korjausvelka. Lindtman mainitsee, että korjausvelkaa on vähennetty tällä vaalikaudella miljardin verran ja että vastaava panostus pitää uusia ensi kaudella.