Hallitukselta liikenteeseen kolme miljardia euroa: Turun tunnin juna toteutumassa, Helsingin ja Tampereen välinen ratahanke keskeytetään

Noin 240:n sivun mittainen hallitusohjelma sisältää lukuisia uudistuksia – tässä ovat niistä kiinnostavimmat 2:24
Noin 240:n sivun mittainen hallitusohjelma sisältää lukuisia uudistuksia – tässä ovat niistä kiinnostavimmat

Tuleva hallitus laittaa liikenteeseen kolme miljardia euroa. Keskuskauppakamarista huomautetaan, että korjausvelkaa ei kurota umpeen, mutta suunta on oikea.

Tuleva hallitus aikoo tehdä liikenneverkkoon mittavia parannuksia. Tarkoituksena on toteuttaa noin kolmen miljardin euron liikenneinvestointiohjelma, josta raideliikenne on saamassa vajaat puolet ja tiestö vähän yli puolet.

Esimerkiksi nopeista junayhteyksistä tuleva hallitus aikoo edistää Helsingin ja Turun välistä yhteyttä, niin kutsuttua Turun tunnin junaa. Lisäksi edistetään Lentorataa. Nykyisiä raideyhteyksiä on myös tarkoitus vahvistaa eri puolilla maata.

Myös tieverkostoa kehitetään ja korjausvelan kasvua torjutaan. Hallituksen on määrä toteuttaa muun muassa Viitostien parannus välillä Leppävirta–Kuopio sekä Nelostien kehittämistä Keski-Suomen alueella.

Lisäksi tehdään investointeja, joilla tulevan hallituksen mukaan edistetään länsirannikon kilpailukykyä ja kasvua.


Päärataa kehitetään

Raideliikenteelle kaavailtuja rahoja käytetään muun muassa siihen, että päärataa kehitetään nykyisessä ratakäytävässä niin etelässä kuin pohjoisessa, Savonrataa nopeutetaan ja parannellaan, Karjalanrataa ja Rantarataa kehitetään.

Helsingin ja Tampereen välisen Suomi-radan valmistelu keskeytetään. Tuleva hallitus aikoo viedä kuitenkin eteenpäin lentoratahanketta eli 30 kilometrin ratayhteyttä Helsingistä Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta Keravalle. Sen suunnitteluun varataan rahat ja valmistellaan toteuttamispäätös.

Turun tunnin juna -nimisen yhteyden suunnitteluvaiheen pitäisi olla valmis vuosikymmenen lopussa, jonka jälkeen rakentaminen aloitetaan Espoo–Lohja ja Salo–Kupittaa-yhteysväleillä.

Koko radan valmistumisen jälkeen matka-ajan on tarkoitus lyhentyä Helsingistä Turkuun vajaasta kahdesta tunnista nopeimmillaan tuntiin ja 18 minuuttiin.


"Näyttää hyvältä"

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi kiittelee hallitusohjelmassa perjantaina kerrottuja liikennepäätöksiä.

– Näyttää älyttömän hyvältä. Yhtä aikaa kun säästetään paljon, kertaluonteisesti panostetaan ja investoidaan, hän sanoi STT:lle lauantaina.

Romakkaniemen mukaan Suomessa on lähemmäs kolmen miljardin euron korjausvelka väylissä tälläkin hetkellä.

– Ei sitä vielä näilläkään panostuksilla kurota umpeen, mutta suunta on oikea.

Ympäri Suomen Kauppakamareiden ykkösviestejä on hänen mukaansa ollut se, että tiestö ja radat ovat niin surkeassa kunnossa, että se haittaa kilpailukykyä merkittävästi.

Investointiohjelmassa varsinaisesti korjausvelan purkamiseen on suunnattu 520 miljoonaa euroa.


Valtion omaisuutta myydään

Liikenneinvestoinnit rahoitetaan valtion omaisuutta myymällä. Hallituksen muodostaja Petteri Orpon mukaan valtion omaisuutta myydään toisaalla ja rakennetaan valtion omaisuutta toisaalla. Tähän käytetään omaisuustuloja, joita kertyy valtion omistamiin yhtiöihin. Myös omistuksesta voidaan luopua.

– Päätös, mistä luovutaan ja missä aikataulussa, tehdään virkavalmistelusta ja huolella, hän sanoi hallitusohjelman julkistustilaisuudessa perjantaina.

Keskuskauppakamarin Romakkaniemen mukaan valtion omistuksien laittaminen väyläinvestointeihin on kannattava ajatus.

–  Se on vähän kuin tasesiirto laiskasta omistamisesta sellaiseen, joka luo kasvua ja parantaa tuottavuuskehitystä, hän sanoo.

Laboren johtaja Mika Maliranta huomauttaa, että omaisuuden myyminen tarkoittaa sitä, että tulevina vuosina valtiolla on vähemmän tuloja siitä omaisuudesta, mitä oli.

– Se on taloudellisesti käytännössä sama asia kuin velka, hän kommentoi STT:lle.

Lue lisää hallitusohjelmasta:

Lue myös:

    Uusimmat