Keskuskauppakamari: Huomiota lihan alkuperämerkintöihin

Keskuskauppakamari on antanut suosituksen elintarvikkeiden raaka-aineiden alkuperämerkinnöistä elintarviketeollisuudelle ja kaupoille. Suositus koskee erityisesti pakattujen lihajalosteiden alkuperämerkintöjä.

Suosituksen antaja on keskuskauppakamarin yhteydessä toimiva elintarvikeketjun kauppatapalautakunta. Lautakunnan mukaan lihan toimitusketjut ovat usein pitkiä, minkä vuoksi tarkan alkuperämerkinnän ilmaiseminen ei ole mahdollista. Esimerkiksi eläimen syntyminen, kasvatus ja teurastus voivat tapahtua eri maissa.

Suosituksen mukaan merkintä ei saa kuitenkaan antaa tuotteen alkuperästä harhaanjohtavaa kuvaa. Lautakunnan mukaan epäolennaisten seikkojen korostaminen voi johtaa kuluttajaa harhaan, vaikka oikea tieto löytyisikin pakkauksesta.

–  Esimerkiksi yksittäinen sana, symboli tai kuva, kuten Suomen lippu, vaakuna, kartta tai maisema, saattaa johtaa kuluttajaa harhaan tuotteen raaka-aineen alkuperän osalta, suosituksessa sanotaan.

Alkuperämerkinnät ilmi yhdellä silmäyksellä

Kuluttajan tulisi myös ymmärtää alkuperämerkinnät yhdellä silmäyksellä.

–  Kuluttajan tulee voida ymmärtää merkintä muutamassa sekunnissa ostopäätöstä tehdessään, lautakunta toteaa.

Yritysten tulisi antaa alkuperästä totuudenmukainen kuva niin elintarvikepakkauksessa kuin yrityksen nettisivuillakin. 

Lue myös:

    Uusimmat