Keskusjärjestöjen neuvottelut Suomen kilpailukykyä edistävistä toimista junnaavat paikallaan. Osapuolilla on erilainen käsitys siitä, mistä pitäisi neuvotella.
Tällä viikolla on odotettu tilanteen selkenevän, kunhan tiedetään hallituksen suunnitelmat ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkauksista ja keinot paikallisen sopimisen edistämiseksi.
Nyt tiedetään hallituksen linjaus ansiosidonnaisen leikkaamisesta sadalla päivällä ja myös karenssipäivien lisäämiseksi.
Työ- ja elinkeinoministeriön yhteistoiminta-asiamies Harri Hietala kertoo huomenna, millä keinoilla paikallista sopimista työpaikoilla halutaan edistää. Palkansaajapuolella pelätään hallituksen mahdollisia suunnitelmia (erimerkiksi järjestäytymättömien työnantajien osalta) rikkoa työehtosopimusten yleissitovuus.
Myös ansiosidonnaisen työttömyysturvan lyhentäminen aiheutti kritiikkiä palkansaajapuolella, vaikka se nurinoiden keralla hyväksyttäneekin. Joka tapauksessa huomisen jälkeen kaikki hallituksen työelämä-suunnitelmat (?) ovat pöydällä ja tie neuvotteluille on auki.
Vai onko? Palkansaajapuoli haluaisi neuvotella ensin palkkasopimuksen vuosille 2017 ja 2018 ja sen jälkeen katsoa, että mitä muuta vielä tarvitaan kilpailukyvyn parantamiseksi. SAK:n esityshän oli nollakorotukset 2017 ja sen jälkeen siirryttäisiin Ruotsin malliin, jossa vientialojen tuotavuus määräisi kaikkien ammattiryhmien palkankorotukset (työnantajien pitkäaikainen toive).
EK:n näkemys on kuitenkin, että nyt neuvotellaan keinoista, joilla maan kilpailukykyä parannetaan välittömästi. Liitot neuvottelisivat sitten palkkasopimuksensa normaalissa aikataulussa ensi syksynä.
Ensin siis pitäisi päästä yksimielisyyteen siitä, että mistä tässä pitäisi neuvotellaan.
Tänään turhautumistaan neuvottelutilanteeseen purki STTK:n puheenjohtaja Antti Palola järjestönsä hallituksen kokouksessa.
Jos tänään kysytään, että tuleeko tästä keskusjärjestösopimus, jolla korvataan hallituksen kaavailemat "pakkolait", niin vastaus olisi, että ei synny. Työmarkkinoilla toki aina joskus tapahtuu ihmeitäkin.