Kesken ajon Michelle ymmärsi, ettei ehdi sairaalaan – vauva syntyi moottoritiellä Yhdysvalloissa

Kesken ajon Michelle ymmärsi, ettei ehdi sairaalaan – Miles-vauva syntyi moottoritiellä 1:24
Miles-vauva syntyi moottoritiellä autoon.

Michelle Drexlerin synnytys ei sujunut aivan odotusten mukaan: Miles-vauva syntyi moottoritiellä autoon viikkoja etuajassa!

Michelle Drexlerin synnytys ei sujunut aivan odotusten mukaan. Hän synnytti moottoritiellä Kansasissa, kertoo CNN.

Synnytys alkoi ennenaikaisesti

Miles-vauvan ei pitänyt syntyä vielä kolmeen viikkoon. Michelle alkoi kuitenkin saada supistuksia ennenaikaisesti, ja päätti lähteä sairaalaan. Michellen työtoveri ja ystävä Aminda Brunner lähti avuksi: kaksikko pakkautui hänen lava-autoonsa.

– Ryntäsimme autolle ja mietimme, että tämä on nyt tositilanne, Michelle kuvaa.

Ystävä kiidätti kohti sairaalaa, mutta vauvalla oli muita suunnitelmia

Ajomatkaa oli taitettu vain minuutteja, kun totuus valkeni toden teolla: moottoritiellä Michellen lapsivesi meni. Aminda ohjasi auton tien sivuun.  

Soitto hätänumeroon ei kuitenkaan auttanut Michelleä sairaalaan, sillä Miles oli jo matkalla maailmaan. Lapsi syntyi autoon liittymän 153 vieressä moottoritiellä. Katso hurja tarina yllä olevalta videolta!

– Näimme, että hän on terve, sormia ja varpaita on kymmenen, ja silloin totuus iskeytyi tajuntaan. Näimme hänet ja kuulimme hänen itkunsa ja tajusin, että ok, me teimme sen, Michelle kuvaa.

– En koskaan villeimmissä unelmissanikaan olisi uskonut, että saan auttaa parhaan ystäväni vauvaa syntymään moottoritiellä autossani, Aminda summaa.

Vauva ja äiti voivat hyvin.

Lähde: CNN

Lue myös:

    Uusimmat