Kesäinen Helsinki voi olla taas autoilijan painajainen.
Helsingin keskusta on täyttynyt taas rakennustyömaista, mikä aiheuttaa erikoisia ajoreittejä. MTV kartoitti ydinkeskustan paikat, joissa voi rauhassa kuunnella suosikkibiisinsä autoradiosta, sillä matka tulee kestämään ja kiireelle ei kannata antaa jalansijaa.
Oopperatalo
Mannerheimintie aina Oopperatalolle saakka on myllätty, ja kaistoja on suljettu molemmin puolin teitä. Työmiehiä ja kaivinkoneita voi tavata tuon tuostakin liikenteen seasta.
– Mannerheimintien ykkösalue Postikadulta Oopperan risteykseen saadaan syksyllä valmiiksi. Kun ykkösosa on liikenteellisesti valmis, siirrytään pohjoisosaan, kertoo Helsingin kaupunkiympäristön toimialan yksikön päällikkö Liisa Taskila.
Samaa toteaa Koiviston Auton linja-autokuljettaja Mika Saaristo.
– Maltilla siellä pärjää, mutta tuntuuhan se olevan ikuisuuskysymys ja ikuinen kaaos, jatkaa Saaristo.
Kiasma
Toinen tuttu ruuhkapaikka on Kiasman edessä oleva pullonkaula, jonka kautta autoilija joutuu luovimaan Mannerheimintietä pitkin ulos keskustan vilinästä.
Rautatientori
Kaivokatu on yksi keskustan ruuhkaisimmista paikoista normaalitilanteessakin. Nyt köröttelyyn oman mausteensa tuovat raitiovaunutyöt ja metroremontin takia liikennöivät ekstravaunut.