Kertooko perussuomalaiset presidenttiehdokkaansa tänään?

Perussuomalaisten todennäköinen presidenttiehdokas selvinnee tänään. Puoluehallituksen on tarkoitus tehdä asiasta esitys tämänpäiväisessä kokouksessaan. Puoluevaltuusto päättää asiasta syyskuussa.

STT:n viime viikolla tekemän kyselyn mukaan puolueen piirijohtajat asettaisivat puolueen presidenttiehdokkaaksi puheenjohtaja Jussi Halla-ahon tai varapuheenjohtaja Laura Huhtasaaren. Perussuomalaiset on jaettu 16 piiriin, joista STT tavoitti Kymen ja Keski-Suomen piiriä lukuun ottamatta kaikki.

Huhtasaari ja puolueen kansanedustaja Tom Packalén ovat ilmoittaneet harkitsevansa ehdokkuutta. Halla-aho sanoi ilmoittavansa aikeistaan tänään.

Vielä perussuomalaisten puoluekokouksessa kesäkuussa puolue pohti asettuvansa presidentti Sauli Niinistön taakse. Niinistö kuitenkin kommentoi puoluekokouksessa valittua puheenjohtajistoa huomioimalla, etteivät kirjoittelustaan tuomitut henkilöt ole osoittaneet tehokasta katumista. Halla-aho ja toinen varapuheenjohtaja Teuvo Hakkarainen ovat saaneet tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Piirijohtajat Helsingistä Lappiin ovat nyt olleet sitä mieltä, että puolue tarvitsee oman ehdokkaansa presidentinvaaliin. Yksitoista piirijohtajaa sanoo, että oma presidenttiehdokas puolueelle tarvitaan. Kolmessa piirissä kantaa ei ollut muodostettu, sitä ei tiedetty tai kieltäydyttiin kommentoimasta. 

Lue myös:

    Uusimmat