Kellojen siirtely kesäaikaan ei katoa yhdellä kansalaisaloitteella – syynä EU-direktiivi

Kansalaisaloite kesäaikaan siirtymisen lopettamisesta on etenemässä eduskunnan käsittelyyn. EU-direktiivin vuoksi kesäajasta luopuminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista.

Kesäaikaan siirtymistä säätelee Suomessa EU-direktiivi, joka on ollut voimassa vuodesta 2002. Tämän vuoksi kansallisella päätöksellä kesäajasta ei voida noin vain luopua.

Eduskunnan apulaispääsihteeri ja suuren valiokunnan sihteeri Timo Tuovisen mukaan kansalaisaloitteella voi kuitenkin olla vaikutusta, mikäli eduskunta suhtautuu siihen myönteisesti.

– Jos eduskunnassa suhtauduttaisiin myönteisesti kesäaikaan siirtymisen lopettamisesta, lopputulos voisi olla sen tyyppinen, että eduskunta olettaisi hallituksen ryhtyvän toimenpiteisiin EU-säännöksen muuttamiseksi, Tuovinen selvittää.

– Kun asiaa ei voida kansallisin säädöksin kumota, niin hallitus voi ryhtyä myötävaikuttamaan, että EU:n piirissä asiaa arvioitaisiin uudelleen. Tarvitaan siis muita EU-maita mukaan tavoitellun päämäärän saavuttamiseen, hän lisää.

Kansalaisaloite on kerännyt Suomessa jo yli 50 000 nimeä. STT:n mukaan myös muualla Euroopassa haaveillaan kesäajasta luopumisesta. Europarlamentaarikko Henna Virkkunen (kok.) kertoi Keskisuomalaisen haastattelussa viikonloppuna, että Euroopan parlamentissa on kerätty saksalaismeppi Herbert Reulin johdolla nimiä aloitteeseen, jolla halutaan nopeuttaa kesäajasta luopumista.

Virkkunen kuitenkin arvioi lehdelle, ettei läpimurtoa ole tulossa. Euroopan komissio ei nimittäin ole halunnut tehdä esitystä kellojenkääntämisdirektiivistä luopumisen puolesta.

Keskisuomalaisen mukaan kellojenkäätämisdirektiiviä on puitu komiossiossa jo vuonna 2007. Tuolloin valtiot olivat yksimielisiä siinä, ettei muutosta tarvita.

Lue myös:

    Uusimmat