Mainos

Kellojen siirtämistä vastustetaan taas kansalaisaloitteella – edellinen keräsi yli 30 000 nimeä

Kellojen siirtämisestä luopumista yritetään viedä taas eteenpäin lakialoitteella. Vuosi sitten samasta aiheesta käynnistettyyn kansalaisaloitteeseen tuli noin 33 000 nimeä. Nimiä pitäisi tulla puolessa vuodessa 50 000, jotta lakialoite etenisi suoraan eduskunnan käsittelyyn.

Johtaja Johanna Suurpää oikeusministeriön demokratia-yksiköstä sanoo kellojen siirtämisen olevan kinkkinen tapaus. Suomen pitäisi vääntää asiasta kättä EU:n kanssa.

– Kellojen siirtämisestä luopuminen on haasteellinen asia, koska kellojen siirtäminen perustuu EU-direktiiviin. EU-direktiivin yli ei voi noin vain hypätä.

Uusin aloite on tehty reilut kaksi viikkoa sitten, ja siinä on nimiä vajaat 200.

Kellojen siirtelystä luopumista on ehdotettu kansalaisaloitteessa jo muutaman kerran tätä ennen. Vuosi sitten aloitteessa oli ensimmäistä kertaa mukana huippuasiantuntijoita, jotka perustelivat luopumista terveysargumenteilla. Terveysasiantuntijoiden mukaan kellojen siirtely voi aiheuttaa uniongelmia, lisätä sydänrasitusta ja kaamosoireita.

Suurpää kertoo, että oikeusministeriön kansalaisaloite-palvelusta on tullut muutamassa vuodessa suosittu palvelu.

– Aloite tasa-arvoisesta avioliittolaista on ainoa aloite, joka on toistaiseksi mennyt läpi ja tullut lakina hyväksytyksi eduskunnassa, Suurpää sanoo.

Kansalaisaloitteen lain muuttamiseksi voi tehdä kuka tahansa Suomessa äänioikeutettu.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja