Lakialoite hyväksyttiin murskaluvuin – kellojen siirtely loppuu vuonna 2021

Euroopan parlamentin täysistunto äänesti hetki sitten kellojen siirtämisen lopettamisesta Euroopan unionissa. Parlamentti hyväksyi asiaa koskevan lakialoitteen äänin 410-192.

Seuraavaksi jäsenvaltioiden on päätettävä, haluavatko ne noudattaa kesäaikaa vai talviaikaa eli niin sanottua normaaliaikaa. Aikaa päätöksentekoon on vuosi.

Euroopan parlamentin jäsen Heidi Hautala (vihr.) kiittää tiedotteessaan parlamenttia kansalaisten mielipiteen kuuntelemisesta.

– Euroopan parlamentti on osoittanut kykynsä kuunnella kansalaisia. Meppien lukuisten vaatimusten, vetoomuksien ja päätöslauselmien jälkeen komissio kysyi ihmisiltä, pitäisikö kellojen siirto lopettaa. Vastausvyöry oli keskellä kesälomiakin ennennäkemätön, mikä sai komission antamaan tämän lakiehdotuksen. 

"Löytyyköhän mitään muuta kysymystä, jossa kaikkien suomalaismeppien kannat olisivat kohdanneet yhtä selkeästi"

Kellojensiirrosta luopumisesta on puhuttu vilkkaasti parina viime vuotena. Suomessa asiaa koskeva kansalaisaloite eteni sähäkän keskustelun saattelemana eduskuntaan ja hallitus päätyi kannattamaan kellojen siirrosta luopumista.

Hautalan mukaan Suomessa tehdyllä kansalaisaloitteella oli keskeinen merkitys nyt tehdyssä päätöksessä.

– Suomalaisten rooli on ollut keskeinen. Ja löytyyköhän mitään muuta kysymystä, jossa kaikkien suomalaismeppien kannat olisivat kohdanneet yhtä selkeästi, Hautala kysyy.  

Euroopan komission viime vuonna järjestämässä Euroopan laajuisessa kyselyssä suuri enemmistö eli 84 prosenttia kannatti siirtelyn lopettamista. Kyselyyn vastasi yhteensä 4,6 miljoonaa kansalaista kaikista EU-maista.

Euroopan parlamentin jäsen Liisa Jaakonsaari (sd.) piti MTV Uutisten haastattelussa alkuvuodesta täysin varmana, että parlamentti hyväksyy kellojen siirtelystä luopumisen.

– Suomalaisten ja muiden EU-maiden kansalaisten viesti on ollut harvinaisen selvä: kellojen siirtelystä halutaan luopua. Tästä asiasta kysyttiin kansalaisilta ja useita miljoonia antoi vastauksensa. Jos tällaista asiaa, joka kansalaisesta tuntuu yksinkertaiselta, ei pystytä ratkaisemaan, silloin moni varmaan kysyy, mitä asiota Euroopan Unioni pystyy yleensäkään ratkaisemaan. Sillä tavalla tässä on paljon pelissä, Jaakonsaari sanoi helmikuussa.

Lue myös:

    Uusimmat