Kelan hallitus on kutsuttu ylimääräiseen kokoukseen maanantaiaamuna käsittelemään viime aikojen tapahtumia. Asiasta kertoo STT:lle Kelan hallituksen puheenjohtaja Vertti Kiukas.
Kela kertoi aiemmin tänään, että Kelan pääjohtajan Lasse Lehtosen paluu työmatkalta Brysselistä Helsinkiin on keskeytynyt.
Lehtosen on Kiukaksen mukaan määrä olla kokouksessa paikalla. Kiukas ei ollut tänään illansuussa saanut yhteyttä Lehtoseen tai tietoa tämän olinpaikasta.
STT ei ole tavoittanut Lehtosta kommentoimaan asiaa.
Lehtonen on ollut runsaasti julkisuudessa Kelan työntekijöihin liittyvien kommenttiensa vuoksi.
