Keihäänheittäjä Antti Ruuskanen vahvisti paluunsa Savon Sanomille – "Tavoite on Suomen mestaruus"

Edellisen kerran viime lokakuussa kilpaillut keihäänheittäjä Antti Ruuskanen palaa kilpakentille elokuussa Kalevan kisoissa. Ruuskanen vahvisti paluunsa maanantaina Savon Sanomille. Turussa mitellään mitaleista 13.–16. elokuuta.

36-vuotias Ruuskanen kertoi kaksi viikkoa sitten STT:n haastattelussa, että Kalevan kisat olisi ajankohdallisesti hyvä paikka kaudenavaukselle, mutta tuolloin Ruuskanen ei ollut lyönyt vielä mitään lukkoon. Ruuskanen on voittanut Kalevan kisat kolmesti (2012, 2014 ja 2015).

–  Jos ei tule mitään takapakkia tai haaveria, niin heitän Kalevan kisoissa. Ei se tavoite pysty mikään muu olemaan kuin Suomen mestaruus, Ruuskanen sanoi Savon Sanomille.

Loukkaantumiset ovat runnelleet Ruuskasen kuluvaa olympiadia. Hänen olkansa leikattiin 2016 ja polvesta poistettiin rustonpalasia tähystysleikkauksessa viime talvena. Ruuskasen kahden ja puolen kuukauden mittainen heittotauko päättyi kesäkuussa. Hänen viime kauden paras tuloksensa oli 85,15.

Ruuskanen on kolminkertainen arvokisamitalisti. Hän voitti Euroopan mestaruuden 2014 Zürichissä ja saavutti kaksi vuotta myöhemmin Amsterdamissa EM-pronssia. Lontoon olympialaisissa vuonna 2012 Ruuskanen riuhtaisi hopealle.

Lue myös:

    Uusimmat