SS: Antti Ruuskasen kauden avaus siirtyi – tällä kertaa syy löytyy urheilun ulkopuolelta

Keihäänheittäjä Antti Ruuskasen kauden avaus siirtyy jälleen, kertoo Savon Sanomat. Syynä on iloinen perhetapahtuma, sillä kokenut heittäjä on saamassa puolisonsa Tuula Moilasen kanssa perheenlisäystä.

Savon Sanomien mukaan vauva ilmoitteli tulostaan hieman ennenaikaisesti tiistaiaamuna.

Ruuskasen, 37, oli määrä kilpailla tiistaina Lappeenrannassa. Viime viikolla hän jäi pois Orimattilan kisoista lievän loukkaantumisen takia.

Tokion olympialaisiin tähyävä Ruuskanen avannee kilpailukautensa juhannuksena, mutta manageri Jarno Lindblomin mukaan kilpailupaikka on vielä avoin.

Ruuskanen on voittanut kolme arvokisamitalia, mutta hänen viime vuosiaan ovat värittäneet loukkaantumiset. Viime kaudella hän heitti vain Kalevan kisoissa ja Ruotsi-maaottelussa. Ruuskasen ennätys 88,98 metriä on vuodelta 2015.

Lue myös:

    Uusimmat