Sinimeri Niinikoski on asunut Thaimaassa neljä vuotta ja päässyt perusturistia syvemmälle sisään paikalliseen kulttuuriin. Thaimaa on turistille turvallinen maa, kun osaa ottaa omassa käytöksessään tietyt kulttuurierot huomioon. Osa vähäpätöisiltä tuntuvista asioista saattaa johtaa väärin tulkittuina todellisiin vaaratilanteisiin.
Thaimaalainen hymy
Hymy on thaimaalaisessa kulttuurissa ydinasia, ja hymyilevillä ihmisillä maata myös markkinoidaan maailmalle. Matkailijan on olennaista ymmärtää, että hänen joka puolella kohtaamansa hurmaavat hymyt kätkevät alleen monenlaisia tunteita.
Thaimaalaisessa kulttuurissa voimakkaita tunteita ei näytetä. Ihmiset pyrkivät sivuuttamaan konfliktitilanteet. Myös turistin tulee hillitä osaltaan voimakkaat tunnelataukset. Se, miten pitkälle tunnereaktioitaan voi ilmaista, on hyvin vaistonvaraista ja täten haastavaa.
Thaimaassa vastapuolta ei pidä kuitenkaan koskaan pakottaa tunneilmaisuun. Tyynesti hymyilevä paikallinen voi puhjeta täysin arvaamatta aggressiiviseksi, ja tilanne johtaa pahimmillaan väkivaltaan.
Esimerkkitapaus
Eräässä tosielämän tilanteessa paikallinen taksikuski vaati italialaisilta turisteilta taksimatkan päätteeksi ylihintaa. Turistit reagoivat ylihinnoitteluun voimakkaasti, ja sen seurauksena hetkeä sitten hymyillyt taksikuski pahoinpiteli heidät henkihieveriin.
Tapaus on hyvä esimerkki siitä, miten hymyn taustalla piilee kompakti lataus. Ihmisen malja saattaa olla jo valmiiksi täysi. Hän tekee ylipitkiä työpäiviä, ja kenties taustalla on myös raha- ja perhehuolia. Pakotettu hymy murtuu täysin yllättäen, kun eteen tulee viimeinen niitti. Turistin on tärkeä ymmärtää tämä ja välttää kaikessa liian voimakkaita reaktioita.
Mustasukkaisuus
Thaimaalaiset naiset ovat miehistä voimakkaasti mustasukkaisia. Turistin ei kannata ottaa vastakkaiseen sukupuoleen kylmiltään kontaktia. Aluksi on hyvä tarkastella, ketkä ovat mahdollisesti pareja. On myös tärkeää muistaa, että rahalla ei voi ostaa ystävyyttä.
On vaarallista joutua keskelle kiivasta mustasukkaisuusselkkausta. Kunnioita siis lähimmäistäsi. Thaimaalaiset ovat myös usein varsin omistushaluisia. Ei ole tavatonta, että naisjoukko tappelee keskellä katua miehen vuoksi.
Thaimaassa kepeältä tuntuvaan lomaromanssiin heittäytymisellä voi olla yllättävän suuret seuraukset. Romanssin päättyessä paikallinen saattaa kohdata yhteisönsä toimesta kauaskantoisia seurauksia.
Elekieli
Vaikka paikallinen hymy kätkee sisäänsä lukuisia tunteita, elekielen säännökset eivät ole Thaimaassa yhtä monimutkaisia. Fyysinen kontakti ei ole yleisesti ottaen tabu.
Jos vierailet lomasi aikana useamman kerran samassa ravintolassa, voit hyvin esimerkiksi halata tai suudella poskelle tutuksi tullutta tarjoilijaa. Vastakkaisen sukupuolen lähestyminen vaatii harkintaa, mutta erityisesti naiset voivat koskettaa huoletta toista naista.
Thaimaan-englanti
Hyvin harva turisti pystyy kommunikoimaan paikallisella thain kielellä. Useimmat toimittavat asiansa loman aikana englanniksi.
Turisti saattaa tulkita paikallisen ihmisen englanniksi lausuman asian täysin eri tavalla kuin mitä vastapuoli tarkoittaa. Peruspaikallinen puhuu yksinkertaista englantia. Pyri puhumaan vastavuoroisesti hitaasti ja hieman "lapsenomaisesti".
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
00:52
Huuhkajat-kapteeni Lukas Hradecky hämmästeli Glen Kamaran roolitusta – "Edelleen yksi meidän parhaita"
-
23:39
Elokapina kommentoi Eduskuntatalon töhryjä: "Harmi, että niihin saumoihin jäi vähän maalia"
-
23:37
Huuhkajille karvas tappio – loppuhetken nukahdus maksoi kalliisti
-
23:11
Kaapo Kähköselle lähtö NHL:ssä
-
23:08
Amnesty: Israelin evakuointimääräykset Libanonissa harhaanjohtavia – MTV seuraa
-
22:59
Vuohet saivat yllättävän tehtävän Chilessä – ruokakauppajäte parempiin suihin
-
22:42
Siellä lepää: Joel Pohjanpalolta helpottava onnistuminen Huuhkajissa
-
22:42
Nyrkkeilijän raivo lähti lapasesta – teki tuhoa metallitanko kädessä
-
22:41
Nuoret joensuulaismiehet järjestivät huumeita myytäväksi kotikulmilla – yksi vangittu
-
22:29
Israelin armeija väittää: YK-joukkoja ohjeistettiin suojautumaan – kaksi rauhanturvaajaa haavoittui
-
22:01
Arja Koriseva ja Valtteri Palin esittelivät humoristisen puolen itsestään TTK-parketilla
-
22:00
Salamurhatun Robert F. Kennedyn leski Ethel Kennedy on kuollut
-
21:45
Miltonin uhrimäärä noussut kymmeneen, hurrikaani riepotti myös Karita Mattilan kotia Floridassa – MTV seuraa
-
21:26
William ja Catherine edustivat ensi kertaa yhdessä syöpähoitojen jälkeen
-
21:09
Lätkälegendojen pojilla kulki – reppu heilui vuoron perään Jokerien ottelussa
-
21:08
Viestinnän salausta kiertävä EU-asetuskompromissi herättää yhä epäluuloja – tarkoitus estää kuvat lasten hyväksikäytöstä
-
21:03
Hurja video näyttää miten raju tuuli repi puita Floridassa
-
20:55
Heikki Paasonen julkaisi koskettavan videon – ei ole ehtinyt viettää aikaa vastasyntyneen poikansa kanssa
-
20:54
21-vuotias lahjakkuus ensimmäistä kertaa avaukseen, Joel Pohjanpalo kärjessä – tässä Huuhkajien kokoonpano Irlanti-peliin
-
20:53
Helsingin keskustassa kadonnut mies on löytynyt
-
Lataa lisää