Kuumeneeko kännykkäsi kesällä? Puskaradiosta bongattu viilennysvinkki voi käydä kalliiksi
Älypuhelimen käyttäjän tulee huomioida tekijä, joka vaikuttaa laitteiden toimintaan myös Suomen kesässä: Kuumuus.
Esimerkiksi Apple ja Samsung eivät suosittele laitteidensa käyttämistä yli 35 celsiusasteen lämpötilassa, mutta suorassa auringonvalossa oleva laite voi altistua tätä huomattavasti korkeammillekin lämpötiloille.
DNA muistuttaa tiedotteessaan, että ehjien mobiililaitteiden kohdalla ei tarvitse olla huolissaan laitteen vioittumisesta ylikuumenemisen takia, sillä laitteet seuraavat lämpötilaa itsenäisesti ja varoittavat tai sammuvat, mikäli käyttölämpötila kohoaa liian korkeaksi.
– Kriittinen lämpötilaraja älylaitteella menee noin 50 asteessa, jolloin toiminnot voivat alkaa kärsiä ja häiriöriski kasvaa. Suosittelenkin pitämään striimaamiseen käytettävää älylaitetta aina suojassa suoralta auringonvalolta, jottei korkea lämpötila aiheuta esimerkiksi akun lämpölaajenemista, DNA:n laajakaista- ja TV-liiketoiminnan johtaja Jarno Haikonen toteaa tiedotteessa.
Tämä niksi voi olla haitallinen
Haikonen kehottaa välttämään niksiä, johon on voinut törmätä niin sanotusti puskaradion kautta.
Kesäreissulla mukana olevasta kylmälaukusta mahdollisesti löytyvää kylmäkallea ei nimittäin saa missään nimessä käyttää viilentävänä alustana älylaitteelle. Haikosen mukaan ei edes niin, että laitteen ja kylmäkallen väliin pistäisi pyyhkeen.
– Nopea lämpötilanvaihtelu voi niin ikään olla haitallista laitteelle ja pyyhkeestä huolimatta kosteus voi aiheuttaa ongelmia vettä kestämättömissä laitteissa, Haikonen kertoo.
Paras tapa laitteen viilentämiseen on DNA:n mukaan lopettaa sen käyttäminen hetkeksi ja asettaa laite suojaan varjoisaan paikkaan.
– 10–15 minuuttia auttaa usein jo kummasti, Haikonen kertoo.
Lähde: DNA
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää