Viidettäkymmenettä kertaa Kaustisella esiintyvät veteraanit muistelevat lämmöllä ensimäistä festivaalia. Villisti tanssineet unkarilaiset ja väenpaljous olivat kunnassa suuri ihmetyksen aihe. Kotimaista kansantanssia kun hiihdeltiin vähän hitaammin. Tärkeä kansamusiikkifestivaali on selvinnyt tuulet ja tyvenet – lopulta konkurssin partaalta uudenlaiseen nousuun talkoohengellä.
Vanhojen pelimannien kanssa ensimmäisellä festivaalilla vuonna 1968 ajelivat hevoskieseillä myös Hector ja Cumulus-yhtye. Siellä soitti niin ikään harmonikkaansa kauhajokelainen Risto Ala-Ikkelä, aivan samoin kuin tänään.
– Pelimannihenki ja hyvät soittokaverit innostavat aina, kertoo reipas herrasmies.
– Ja ilahduttavaa on se, että nuoria soittajia on tänäkin vuonna mukana paljon. Se takaa jatkuvuuden, pohtii Ala-Ikkelä.
Rakkaudesta lajiin, vaikkei elättäisi
Yksi uuden polven muusikoista on 25-vuotias Maria Reikko. Hän soittaa yhtyeensä kanssa itse säveltämäänsä, "jalan alle pyrkivää" uutta folkia - rautaisella ammattitaidolla. Helsingissä asuvan säveltäjän rallin aiheeksi kelpaa vaikka unohtunut junalippu: "Pummilla Pasilaan".
Konservatoriosta valmistunut muusikko on valinnut tietoisesti kansanmusiikin sen ilmapiirin takia.
– Tunnen, että kansanmusiikki on vilpitöntä ja rehellistä. Ei yritetä olla mitään muuta kuin sitä, mitä oikeasti ollaan, sanoo Maria Reikko.
Hänellä on myös toinen, terveysalalta hankittu ammatti, koska muusikkous ei elätä – ei ainakaan vielä.
