Kaunis ajatus jokaiseen aamuun
Juhani Töytäri herättää ihmiset uuteen positiiviseen päivään sähköpostilla, joka laukaisee hymyn lukijansa huulille, kohottaa itseluottamusta ja kannustaa toimintaan.
Ajatusten aamiainen sai alkunsa ystävänpäivänä vuonna 1999. Töytäri keksi kuin vahingossa tavan hyödyntää internetiä ja sähköpostia hetkellä, jolloin ne alkoivat yleistyä yhä useamman käyttöön.
− Kehittelin idean tilaajalle ilmaisesta sähköpostiviestistä, jonka lukee läpi kolmessa minuutissa. Minulla oli kerrottavaa ihmisille. Vaistosin, että tässä olisi jotain, positiivisuuden lähettiläs Töytäri sanoo.
Töytäri ei mainostanut palveluaan, vaan sana alkoi levitä tilaajien kautta.
Nykyään Ajatusten aamiainen kilahtaa päivittäin 130 000 käyttäjän sähköposteihin. Heille kaikille yhteistä on myönteinen elämänasenne.
Kun Töytäri avasi palvelun myös Facebookin, hän sai käyttäjille kasvot.
− 80 prosenttia viestin tilaajista on naisia, iältään keskimäärin 24-70 vuotta. Miehet luulevat, että tämä on jotain pehmoilua, mutta heidänkin määrä on kasvussa.
16 000 tuntia hyvää mieltä
Ajatusten aamiainen sisältää asiaa, jonka tavoite on mietityttää, pohdituttaa, joskus vähän harmistuttaakin, mutta aina viimeiseksi nostaa hymy lukijan huulille.
− Ihmiset lähettävät minulle viestejä joka päivä. Äidit lähettävät paljon lapsitarinoita. Niitä löytyy 7000 julkaisemattomien viestien kansiosta, Töytäri kertoo materiaalista, joka vielä odottaa Ajatusten aamiaiseen pääsyä.
Töytäri työstää itse jokaisen sähköpostiviestin. Joskus yhden kirjoituksen tekemisessä voi vierähtää neljäkin tuntia. Se tekee yhteensä 16 000 tuntia viimeisten 11 vuoden aikana.
− Olemme Positiivareissa ylpeitä siitä, että annamme ihmisille toivoa. Henkilökohtaisesta sähköpostistani löytyy tällä hetkellä 3900 palauteviestiä. Ajatusten aamiainen on herättänyt ihmisissä halun kertoa omasta elämästään, Töytäri kiittelee.
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seuraa sotaa
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
20:50
Joonas, 28, on valmis rakastumaan Love Islandilla – näin hän kuvailee unelmakumppaniaan
-
20:31
Lionel Messin lähdöllä miljoonaluokan seuraus
-
20:30
Leijonien MM-hyökkääjä teki NHL-sopimuksen
-
20:21
Nainen puukotti miestä 9 kertaa kuukausia jatkuneen lähisuhdeväkivallan päätteeksi – oikeuden mukaan "ei hengenvaaraa"
-
20:20
Miten Ukraina ja Venäjä mahtuvat samaan neuvottelupöytään Helsingissä? Näin vastaa ulkoministeriö
-
20:14
Näinkin voi käydä: Juoksumatto veti naisen leggingsit nilkkoihin kesken treenin
-
20:00
Nämä parit muodostuvat ensimmäisessä Love Island -jaksossa – varo juonipaljastuksia!
-
19:51
Elina Lampela seiväskisan voittoon Tshekissä
-
19:44
Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokaslista kasvaa – entinen varapresidentti Mike Pence ilmoittautui kisaan
-
19:21
Marketan poika joutui vankilaan – alkusokista toivottuaan äiti päätti toimia vankien hyväksi: "Minulla on nyt toivo"
-
Lataa lisää