Kauneuskilpailuissa edustanut Jutta Kyllönen väsyi ja sairastui – kuvaukset keskeytettiin: "Romahdin ihan täysin"

Ensimmäinen perintöprinsessa Jutta Kyllönen avautuu rankasta matkastaan kauneuskilpailuihin.

Ensimmäiseksi perintöprinsessaksi kruunattu Jutta Kyllönen edusti Suomea Miss International -kilpailuissa Japanissa.

Kaunotar sijoittui kilpailuissa 15 parhaan joukkoon. Kilpailu oli 21-vuotiaalle naiselle erittäin raskas. Matkaväsymyksen lisäksi Kyllönen kärsi kovasta flunssasta.

– Pari kertaa paikan päällä romahdin ihan täysin, kun olin niin kipeä ja väsynyt. Kroppa yritti kertoa, että nyt pitää levätä, Kyllönen kertoo.

Kyllönen ei päätynyt sairaalaan kolmen viikon Japanin matkan aikana.

– Minua pyydettiin sairaalaan, mutta siellä kilpailuissa oli todella moni muukin sairaana. Pari tyttöä siellä oksenteli käytävillä ja muuta. Ajattelin, että olen niihin verrattuna ihan terve.

Tv-ohjelman kuvaukset jouduttiin keskeyttämään Kyllösen voinnin vuoksi.

– Siellä kuvattiin myös tv-ohjelmaa. Olin illalla niin väsynyt ja sairas, että romahdin ja aloin vain itkemään. Olin niin loppu ja väsynyt. Lopetettiin kuvaukset siihen.

Kaunotar kertoo, että hänellä kesti toipua kuusi viikkoa ennen kuin hän oli jälleen kunnossa matkan jälkeen.

Pohtii opiskelupaikan lykkäämistä

Oulussa asuva kaunotar pohtii muuttavansa Helsinkiin vuodenvaihteen jälkeen. Kaunotar kuitenkin kertoo saaneensa opiskelupaikan luokanopettajaksi kotiseudultaan.

– Minulla on koulupaikka Oulussa, mikä vähän pidättelee. Se on ainut, mikä estelee. Haluan kuitenkin tulla tänne katsomaan, mitkä mahdollisuudet minulla olisi Helsingissä.

Kyllönen kertoi kuulumisistaan, Laura PaloheimonSinut haluan vain 2 -äänikirjan julkistustilaisuudessa.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja