Marianne Harjula voitti Vesa Keskisen missikisasta miljoona markkaa 20 vuotta sitten – näin hän rakensi itselleen menestyksekkään uran missivuoden jälkeen

Marianne Harjula nousi 20 vuotta sitten julkisuuteen, kun Suomessa järjestettiin kyläkauppias Vesa Keskisen ideoima Miss Miljoona -missikilpailu. Harjula voitti kilpailun ja sai palkinnokseen miljoona markkaa.

Marianne Harjula asui vuonna 2001 Israelissa, mutta hänen siskonsa oli kiinnittänyt huomion poikkeukselliseen missikisaan. Toisin kuin Miss Suomi -kilpailussa, Miss Miljoona -kisassa missikandidaatti sai olla naimisissa ja hänellä sai olla lapsia. Miss Miljoona -kilpailulla haluttiin rikkoa rajoja.

Sisko päätti ilmoittaa Harjulan Miss Miljoona -kilpailun viimeiseen osakilpailuun.

– Minulla ei ollut sen koommin mitään kokemusta missikisoista. Olen armeijanainen, kersantti ja kamppailija. Siskoni ajatteli, että olen ulospäinsuuntautunut ja tulen toimeen tapahtumissa, siksi ilmoitti minut kisaan, Harjula kertoi Emmyn miljoonabileissä.

– Siskoni neuloi minulle kultaisen iltapuvun sekä laittoi meikin ja hiukset. Lopulta voitin osakilpailun.

Nokian Edenissä käydyssä semifinaalissa oli 50 missikandidaattia, joista 13 selvitti tiensä finaaliin. Median kiinnostus oli valtavaa, kun finaali käytiin Kämp-hotellissa ja se esitettiin MTV3-kanavalla.

Harjula oli reilu parikymppinen, kun hän sai palkinnokseen miljoona markkaa.

– Se oli opiskelijalle hirveän iso pesämuna. Pääsin muuttamaan Helsinkiin ja sijoitin ensiasuntooni. Siitä aukesi erilainen maailma, mitä en ajatellut.

Harjulan keikkakalenteri täytyi erilaisista tapahtumista. Hän kävi Miss Miljoona -kisan isännän Vesa Keskisen kanssa vuoden aikana paljon keskusteluita, ettei työtahti ole liian kiireinen.

– Missivuosi meni tosi kivasti. Sain itse valita keikat, enkä uupunut missään vaiheessa. Keikkakalenterini oli vuoden jälkeen niin täynnä, ettei minun kannattanut kuin laittaa firma pystyyn ja jatkaa sillä tiellä.

Missivuoden jälkeen Harjula jatkoi samalla uralla ja tekee paljon juontokeikkoja. Harjula palkittiin Evento Awardeissa vuoden juontajana vuonna 2019.

– Aina kun olen ollut tapahtumassa, minulle on tullut kymmenen keikkaa lisää. Minun urani on mennyt sillä tavalla nämä vuodet.

Korona-aikana Harjulan juontokeikat vähentyivät, niin kuin monilla muillakin juontajilla. Hän päätti hankkia elämäänsä myös toisen työn juontokeikkojen rinnalle.

– Olen ollut vuoden verran toisessa töissä logistiikka- ja huolintayrityksessä, joka on perheyrityksemme. Teen siellä markkinointia, se on normaalia maanantaista perjantaihin päivätyötä. Olen ollut 20 vuotta keikkatöissä ja kaivannut kahvihuonekeskusteluita.

Harjulan elämässä on ollut suurta surua, sillä hänen äitinsä menehtyi vuosi sitten.

– Hän sairasteli pitkään ja olimme koko perhe hänen tukenaan sairaalassa. Korona tietenkin vaikeutti tapaamisia, se toi lisämurheita. Nyt olemme menneet yhdessä perheenä eteenpäin, suru on vuoden aikana muuttanut muotoaan.

Kamppailulajeja lapsesta asti harrastanut Harjula päätti suuren surun keskellä toteuttaa lapsuudenunelmansa.

– Olen treenannut monta vuotta, mutta vuoden ammattimaisesti. Saavutin tärkeän meriitin eli hokutoryun mustan vyön, se on vähän kovempi kamppailulaji. Nyt minulla on vähän muuhunkin aikaa kuin treenata tatamilla.

– Äitini kuoleman jälkeen ajattelin, että toteutan oman unelmani, koska elämme täällä vain kerran. Nyt saavutin sen, josta haaveilen pikkutytöstä lähtien.

Lue myös:

    Uusimmat