Kauhujen vuokralaisesta kärsinyt Matti sai vihdoin apua – ”Ääripää, mitä asunnolle voi kauheimmillaan tapahtua”

Elokuun lopussa MTV Uutiset kertoi, kuinka lahtelainen Matti Huomo kohtasi jokaisen vuokranantajan painajaisen: perikunnan asunnossa eläneen päihdeongelmaisen asukkaan jäljiltä asunto oli yksi täystuho.

Nyt aktiivisten talkoolaisten ja muiden auttajien ansiosta asunnon remontointi saatiin käyntiin.

Irti Huumeista ry oli yksi tahoista, joita Matin kohtalo kosketti. Järjestön Lahden seudun tukihenkilötoiminnan ohjaaja Pasi Tuomaila kertoo, että remontti on aikataulussa.

– Tämän viikon aikana Lahden nuorisotoimen Reppupajan nuoret ja ohjaaja repivät tapetit, maalaavat katon sekä kittaavat seinät. Sähkötyöt tekevä yritys tulee varmaan lähipäivinä ja ensiviikolla alkaa lattian asennus, hän kertoo.

Yhteisvoimaa ja talkootyötä

Matin tarinan liikuttamat ihmiset perustivat Facebookiin Autetaan Mattia -ryhmän, jonka kautta kerättiin rahaa remonttikustannuksiin. Lisäksi ryhmän kautta löydettiin vapaaehtoisia auttamaan remontissa, ja useat yritykset ovat tarjonneet palveluitaan ilmaiseksi remontin loppuunsaattamiseksi.

– Monet halusivat auttaa, mutta kaikkia ei tarvittu. Ollaan panostettu ammattilaisyrityksiin, joilla luvat kunnossa, sillä tehtävänä on aika isoja hommia, Tuomaila kertoo.

Esimerkiksi keittiökaapit, laminaatit ja sähkötyöt saadaan lahjoituksena. Rahaa oli lahjoituksena tullut viime viikon alkuun mennessä vajaat 1400 euroa, mutta tämänhetkisestä tilanteesta ei vielä ole tietoa. Kaukaisin tuki lienee tullut rovaniemeläiseltä yritykseltä, joka lahjoittaa koko remonttiporukalle remppapaidat.

– Kaikki saavat yhtenäisen paidan, joka tuo yhteishenkeä ja tekemisen meininkiä, Tuomaila kertoo.

"Käyttäjän elämä pahimmillaan kaaosta"

Tuomaila kuvailee Matin asuntoa ääripääksi.

– Mitä asunnolle kauheimmillaan voi tapahtua. Toki päihteiden käyttäjä voi jättää jälkiä, maksamattomia vuokria ja pintaremonttia, mutta tämä kämppä... Aivan hävyttömät tuhot, melkein kaikki uusiksi, hän toteaa.

Vastaavista tapauksista ei juuri ole tietoa, mutta Tuomaila uskoo niitä olevan vuosittain jokunen kappale.

– Asunnon kunto osoitti, miten kaaoksessa narkomaanin elämä on. Miten tuollaisessa ympäristössä pystyy asumaan, kun elukoita kulkee lavuaarissa. Huumeiden käyttäjän elämä on pahimmillaan yhtä kaaosta, Tuomaila kertoo.

Tarpeeton pelko puuttumisen esteenä

Myös naapureille asumisesta on ollut häiriötä. Tuomaila pohtii, onko naapureilla ollut jonkinlainen pelko, kun epätavallisesta asumisesta ei ole ilmoitettu eteenpäin. Huumeiden käyttö herättää ihmisissä herkästi pelkoa.

– Kyllä naapurin on pitänyt kuulla, ettei kaikki ole kohdallaan, kun putkia on rälläköity poikki. Mitä täällä olisi tapahtunut, jos tähän ei olisi puututtu, Tuomaila pohtii.

Hän itse toteaa, ettei käyttäjää kannata pelätä, vaan ongelmista pitäisi uskaltaa kertoa eteenpäin.

– Ei kannata mennä oven taakse moralisoimaan, vaan viedä asiaa muille tahoille. Ilmoitus eteenpäin, esimerkiksi isännöitsijälle tai huoltofirmalle on voitava tehdä pelkäämättä, Tuomaila sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat