Saaren perheen painajaiseksi muuttuneen unelmatalon korjausurakka etenee – "Hyvä siitä tulee"

Salossa on rakennettu taloa yhteisöllisin voimin urakoitsijan jätettyä Juha-Matti Saaren perheen pahempaan kuin pulaan. Rakennusalan ammattilaisten suosiollisella avustuksella Saaren perheen kotia saatetaan nyt valmiiksi toistamiseen.

Saaren perhe hankki talon alun perin avaimet käteen -toimituksella. Rakentaminen aloitettiin tammikuussa 2014 ja urakoitsija lupasi muuttoa uuteen kotiin jo huhtikuussa. Lupaus venyi kuitenkin kuukausilla.

Ongelmat nousivat myrskypilvien lailla perheen teetettyä ulkopuolisen tarkastuksen rakennusinsinöörillä. Urakoitsijan laiminlyönnit rakennusmääräyksissä aiheuttivat talon purkamisen miltei alkutekijöihinsä.

Valmis talo piti purkaa lähes kokonaan

Upouuden omakotitalon korjaus jäi perheen kontolle. Juha-Matti Saari on itse purkanut talon runkoonsa saakka. Apuun riensi kuin ihmeen kaupalla myös joukko paikallisia alan ammattilaisia ja yrityksiä.

Hankkeen puuhamiehet kokivat kohtuuttomaksi, että perheen tulisi rakentaa sama talo kahteen kertaan.

– Heillä on pieniä lapsia ja he ovat jo kertaalleen maksaneet sen talon. Ei olisi ollut mahdollista palkata ulkopuolista työvoimaa kovinkaan moneen työvaiheeseen, kertoi Niko Saarinen MTV:lle heinäkuussa.

Saarisen kampanja poiki mukaan noin 20 yritystä, runsaasti lahjoituksia ja materiaaleja sekä lainaksi kaikki tarvittavat työkoneet. Rakentaminen ei ole Saarelle entuudestaan tuttua puuhaa, mutta hän kertoo oppineensa paljon joka työvaiheesta.

– Nyt on jo väliseinärungot tehty ja katto- ja ulkoseinät levytetty. Ilmanvaihtoa aloitetaan kaiketi jo tällä viikolla, Juha-Matti Saari iloitsee.

Pääomaa yhteisöstä

Alunperin Saaret toivoivat koko kaupan purkua. Urakoisija ei kuitenkaan myöntänyt erheitään ja asia vietiin oikeuteen. Tuomioistuin teki päätöksen perheen hyväksi, mutta rahoja ei kuulunut.

Saaret suostuivat sovitteluun. Urakoitsijan kokonaisveloista johtuen Saaren perheelle maksettiin 150 000 euron sijaan noin 30 000 euroa, joista kymmenisentuhatta upposi oikeudenkäyntikuluihin.

– En jaksa enää uskoa, että lisää ilmestyy, Juha-Matti Saari toteaa.

Saadut varat eivät ole riittäneet uuden rakentamiseen ja lisälainaakin täytynyt ottaa. Perhe on kuitenkin saanut korvaamatonta apua kanssakaupunkilaisilta.

– Tämä apu mitä on tullut, konsultointi ja ammattilaisten työpanos... kaikki olisi ilman heitä kestänyt paljon kauemmin eivätkä rahat olisi riittäneet tännekään saakka.

– Nyt mennään työvaihe kerrallaan. Palavereja pidämme aina etenemisen mukaan.

Haave toteutumassa

Juha-Matti Saari muistuttaa rakentamaan alkavia taustojen selvittämisen tärkeydestä. Perhe itse ajatteli, että kovinkaan helposti ei pääse mitään kurjaa käymään, hankkeilla kun on viime kädessä viranomaisvalvonta.

– Tarkkana pitää olla. Suosittelen etenkin oman vastaavan työnjohtajan palkkaamista, Saari vinkkaa.

Painajainen on vaihtunut jälleen haavekuvaksi. Juha-Matti kertoo, että työmaa näyttää jo normaalilta rakennuskohteelta.

– Näkyvissä on enää vain purun jälkeen rakennettua, eikä ole tarvinnut isompia kompromisseja tehdä. Hyvä siitä tulee, iloitsee Juha-Matti.

Tavoitteena on, että jouluna rakennustyömaan uusi nimi on koti.

Yhdessä on selvitty

Saaren perhe haluaa välittää lämpimät terveiset talkooväelle.

– Iso kiitos kaikille, jotka ovat olleet auttamassa ja jotka mahdollisesti vielä ovat tulossa auttamaan. Erityinen kiitos Nikolle, Aleksi Burtsoville ja Jukka Alangolle, jotka laittoivat koko asian liikkeelle, Juha-Matti sanoo ja kertoo ihmisten avun laittavan nöyräksi.

Sankka joukko onkin lähtenyt pyyteettömästi auttamaan perhettä.

– Se on hieno asia. Tekee mieli laittaa itsekin hyvä kiertämään, ihan siis vaikka jossain muussa asiassa.

Vaikka kokemuksessa on toisinaan ollut rankkojakin vaiheita, on hankkeella myös hopeareunus.

– Olemme saaneet huomata, ettemme ole ihan heikoimmasta päästä. Tällainen laittaa asioita myös toiseen perspektiiviin. Yhdessä on selvitty, lausuu Juha-Matti Saari lämpöä äänessään.

Juttua korjattu ja täydennetty 7.50: Talolla ei teetetty lopputarkastusta, vaan ongelmat ilmenivät, kun niitä epäillyt Saaren perhe tilaisi rakennusinsinöörin tekemään ulkopuolisen tarkastuksen.

Korjattu "Saaret" muotoon "Saaren perhe".

"Aleksin ja Jukan" koko nimet täydennetty muotono Aleksi Burtsov ja Jukka Alanko

Lue myös:

    Uusimmat