Mainos

Katu asfaltoitiin poikkeuksellisella tavalla Järvenpäässä – pysäköity auto aiheutti päänvaivaa

0:13
Katso video kadun asfaltoinnista.

Järvenpäässä Suksimiehenkadulla tehtiin kadun päällystysurakka tavalla, joka saattoi saada ohikulkijan hieraisemaan silmiään. Urakoitsija kiersi katua päällystäessään kadun varteen pysäköidyn auton. Nyt kohta on viimein kuitenkin päällystetty.

Kaupunkitekniikan johtaja Mikko Autere kertoo, että urakoitsija päätyi mielenkiintoiseen ratkaisuun alun perin säästääkseen aikaa.

– Urakoitsija on päätynyt tähän ratkaisuun aikataulusyistä. Autolle ei ole tehty lähisiirtoa, koska se on oma prosessinsa, hän toteaa.

Päällystys on vielä kesken. Autere vakuutti aamupäivällä MTV Uutisille, että katu oli koko ajan tarkoitus päällystää myös auton kohdalta.

– Lähisiirtoon liittyy jonkin verran kustannuksia, hän perustelee.

MTV Uutisten saavuttua paikan päälle ennen puoltapäivää katua oltiin jo korjaamassa. 

Autereen mukaan auton omistaja saataisiin todennäköisesti selville rekisteritietoja tutkimalla. Vaikka poikkeavalle päällystysmenettelylle on selkeä syy, kovin usein sellaiseen ei silti ryhdytä.

– Menettely ei ole kovin yleinen, mutta tässä tapauksessa se on saanut hieman aiheetontakin julkisuutta.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Keski-Uusimaa

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja