Katso video! Näin Nightwishin jättimäiset virtuaalikeikat maailman reunalla olevine tavernoineen toteutetaan: "Suomalaisena tuotantona tämä on aivan historiallinen"
Suomen kautta aikain menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuva Nightwish soittaa tällä viikolla kaksi massiivista virtuaalikonserttia.
Konserttien teknisestä toteutuksesta vastaa suomalainen, virtuaaliseen todellisuuteen erikoistunut teknologiayritys Zoan.
Zoanin operatiivisen johtajan Laura Olinin mukaan Nightwishin kanssa toteutettavia virtuaalikonsertteja on suunniteltu jo kauan.
– Idea Nightwishin striimikeikasta syntyi jo viime vuonna toteuttamamme JVG:n vappukeikan aikana.
Yhteisen projektin myötä Zoan sai yhteyden Nightwishia edustavaan managerointiyhtiöön.
– Hyvin sujuneen JVG-keikan jälkeen rupesimme keskustelemaan, että jos Suomessa on joku bändi, jonka kanssa pitäisi tällainen keikka tehdä, se olisi Nightwish.
– Bändillä on upea visuaalinen maailma, ja faneja ympäri maailman.
Nightwishin virtuaalikeikat järjestetään Eurooppassa 28. toukokuuta ja amerikkalaisyleisölle 29. toukokuuta.
Keikoille on Olinin mukaan myyty kymmeniätuhansia lippuja, mutta keikkojen katsojakapasiteetti on rajaton.
Historiallinen tuotanto
Keikan aikana nähtävän virtuaalimaailman kehittäminen ja konsertin toteuttaminen ei ole halpaa.
– Konsertin toteuttaminen on vaatinut yli kuusinumeroisen summan, mutta tässä tähdätäänkin todella hyvään laatuun, Olin huomauttaa.
Maailmalla on jo nähty useita erilaisia striimikeikkoja, mutta tämän tason panostukset virtuaaliseen maailmaan ovat maailmalla hyvin harvinaisia.
– Varsinkin suomalaisena tuotantona tämä on aivan historiallinen.
"Virtuaalikeikka on monen eri teknologian hybridi"
Bändiä varten räätälöityä virtuaalimaailmaa on luotu yhteensä kuuden kuukauden ajan.
Nightwishin keulahahmo Tuomas Holopaisen lisäksi virtuaalimaailmassa nähtäviä yksityiskohtia on ollut suunnittelemassa yhtyeen pitkäaikainen luottograafikko Janne "Toxic Angel" Pitkänen.
– Olemme ensimetreistä alkaen olleet bändiin paljon yhteydessä ja selvittäneet, minkälaista maailmaa heille aletaan rakentamaan, keikkojen virtuaalisesta tuotannosta vastaava Lauri Laukkanen kertoo.
– Bändillä oli hyvin vahva visio siitä, että rakennetaan maailman reunalla oleva taverna, jossa bändi sitten soittaa.
Tavernan ikkunoista yhtye ja yleisö sukeltavat erilaisiin 3D-maailmoihin.
Laukkanen kertoo, että Zoanin puolelta virtuaalimaailmaa tai keikkapaikalla käytettävää teknologiaa on ollut rakentamassa lähes kolmekymmentä henkilöä.
Virtuaalikeikkaan käytettävä teknologia perustuu videopelien kehittämisessä käytettävään Unreal Engine -nimiseen pelimoottoriin.
– Hyödynnämme myös green screen -teknologiaa siihen, että bändi saadaan upotettua virtuaaliseen maailmaan, ja erilaisia kameraseurantajärjestelmiä siihen, että kamerat liikkuisivat samanaikaisesti sekä fyysisessä että virtuaalisessa maailmassa.
– Virtuaalikeikan toteutus on monen eri teknologian hybridi.
Virtuaalikeikat ovat tulleet jäädäkseen
Erilaisten striimi- ja virtuaalikeikkojen järjestäminen on yleistynyt koronaviruksen tuomien poikkeusolosuhteiden aikana, mutta Olin uskoo, että virtuaalikeikat ovat tulleet jäädäkseen.
– Hirveän harvalla on loppupeleissä mahdollisuus matkustaa toiseen maahan suosikkibändinsä keikalle, ja tämä antaa heille uudenlaisen mahdollisuuden osallistumiseen.
– Sama asia koskee myös lapsia, jotka eivät tavallisesti pääsisi ikärajan vuoksi osallistumaan.
Virtuaalikeikkojen tulevaisuuden puolesta puhuu Olinin mukaan myös se, että ne mahdollistavat uudenlaisia sisältöjä, jotka eivät fyysisissä konserteissa ole olleet mahdollisia.
– Ihmiset viettävät jo nyt paljon aikaa netissä ja uskon, että keikkoja halutaan tulevaisuudessakin järjestää siellä missä ihmiset jo valmiiksi ovat.
Laukkasen mukaan virtuaalikeikkojen rakentamista varten käytettäviä työvälineitä kehitetään valtavalla vauhdilla.
– Olemme vielä hyvin alkuvaiheessa tämän genren kanssa. Uskon, että virtuaalikonsertti tulee jo viiden vuoden päästä näyttämään hyvin erilaiselta, ja kokemuksellistumaan entistä enemmän.
Alta löytyvältä videolta voit katsoa koko haastattelun sekä paljon kuvaa Nightwishia varten luodun virtuaalimaailman yksityiskohdista.
Näin Nightwishin virtuaalikeikat toteutetaan – MTV pääsi kurkistamaan massiivisen tuotannon kulisseihin
Uusimmat
-
23:03
Useita junia yhä myöhässä oikoradalla tapahtuneen henkilövahingon vuoksi
-
22:57
BBC tapasi Suomessa uusnatsin, jonka väitetään toimineen Britannian mellakoiden taustalla – syytti toimittajaa häirinnästä
-
22:29
Tänne Eurojackpotin 81 miljoonan superpotti meni
-
22:17
Kärpät kaatoi huippuottelussa HIFK:n, Tappara suli Lahdessa – näin SM-liigan perjantain kierros eteni
-
22:09
Eurojackpotissa tuli valtava jymypaukku: Voittaja kuittaa 81 miljoonaa euroa!
-
22:06
F1-talli teki kammottavat tappiot
-
22:04
Ulkoministeriö avustaa suomalaisia pois Libanonista
-
22:03
Vaikuttava näky! Portion Boysin JaloTiina esitteli kotinsa
-
21:49
Saako kasvistuotteita kutsua pihveiksi ja makkaroiksi? EU:n tuomioistuimelta linjaus
-
21:43
Pelicans-valmentajalla oli asiaa Tapparan Grönborgille kameroiden sammuttua: "Rikard!"
-
21:38
Kehä I:llä kahdeksan auton ketjukolari
-
21:36
Oppositio ihmettelee: Miksi Orpo salasi Essayahin irtioton?
-
21:15
Näihin sanoihin Pepe Willbergin ja Diandran tapaamiset päättyvät joka kerta: "En tiedä, sanooko tätä muille"
-
20:52
Uskomaton hörppy HIFK:n verkkoon! Kärppien roikku päätyi maaliin tv-pelissä
-
20:47
"Venäläisen vakoojavalaan" kuolinsyy selvinnyt
-
20:44
Oudompi ilmiö: Suomessa satoi kaukaisen autiomaan hiekkaa
-
20:34
Veikkausliigan mestaruustaistelu ratkeaa päätöskierroksella – Ilves nousi sarjakärkeen
-
20:30
Tältä näyttää, kun tulvaa pakenee sata norsua, joista yksi oli sokea
-
20:13
Politico: Trump kieltäytyi auttamasta roihuavaa Kaliforniaa kunnes sai tietää, että häntä oli äänestetty siellä
-
20:10
Tarja kuvasi uskomattoman näyn, joka paljastaa salatun maailman ympärillämme: "Näitä ei yleensä ihmissilmä havaitse"
-
Lataa lisää