Suomea on syystäkin puhututtanut nykyisen seksuaalirikosten oikeuskäytäntö. Etenkin lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset ovat eräitä kauheimpia rikoksia, mitä voi olla. Niiden vaikutukset kestävät uhrin koko loppuelämän, keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni kirjoittaa kolumnissaan.
Tätä vasten oikeuskäytäntömme ei ole vastannut omaa oikeustajuani. Tuomioistuimessa ei ole katsottu raiskauksen tunnusmerkistön täyttyvän kaikissa tapauksissa, joissa sukupuoliyhteyden uhrina on ollut hyvin pieni lapsi. Tekijä on tuomittu törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, mutta ei raiskauksesta, mikäli pienen lapsen ei ole erikseen katsottu vastustaneen tekoa tai olleen pelkotilassa tai avuttomassa tilassa.
Syynä on ollut se, että nykyisen lain mukaan raiskaustapauksissa tulee pääsääntöisesti näyttää toteen väkivallan käyttö tai sen uhka. Tätä väkivaltaa tai sen uhkaa ei kuitenkaan edellytetä tilanteissa, joissa tekijä käyttää hyväksi uhrin tiedottomuutta, pelkotilaa, sairautta, vammaisuutta tai muuta avutonta tilaa. Jostain syystä uhrin nuorta ikää ei ole kuitenkaan rinnastettu avuttomaan tilaan.
Olen pitänyt tätä yleisen oikeustajun vastaisena. Nuorten lasten kohdalla tulisi sukupuoliyhteyden automaattisesti katsoa raiskauksen tunnusmerkistön täyttyvän. Myös Ruotsissa sukupuoliyhteys lapsen kanssa katsotaan raiskaukseksi, vaikka uhri ei suoranaisesti vastustelisi tekoa. Tämä on enemmän kuin perusteltua tilanteissa, joissa uhri on pieni lapsi.
Tämän epäkohdan korjaamista esittää oikeusministeriölle tällä viikolla työnsä luovuttanut työryhmä. Työryhmä esittää, että kaikki pieniin lapsiin kohdistuvat sukupuoliyhteydet olisivat lapsenraiskauksia.
Pienten lasten kohdalla ei enää arvioitaisi vapaaehtoisuutta tai avutonta tilaa. Tämä on erittäin tärkeä muutos, jonka uskon etenevän laiksi asti.