Katie Price kertoo musertavia uutisia yli 180-kiloisen Harvey-poikansa terveydentilasta, joka on mysteeri myös lääkäreille: "Lääkkeet pitävät hänet hengissä"

Povipommi Katie Price kertoo BBC:n uudessa dokumentissa karuja tietoja 18-vuotiaan Harvey-poikansa terveydentilasta.

Brittijulkkis Katie Price kertoi hiljattain The Sunille joutuneensa tekemään raskaan päätöksen: Hänen 18-vuotias esikoispoikansa Harvey muuttaa hoitolaitokseen.

Avoimesti poikansa tilanteesta vuosien mittaan puhunut Price kertoi, että lähes 190-senttisen ja yli 180 kiloa painavan pojan rauhoitteleminen on hänelle vaikeaa. Painonnousu johtuu Prader-Willin oireyhtymästä. Lisäksi Harvey on osin sokea ja hänellä on todettu autismin lisäksi myös ADHD.

Harvey syntyi vuonna 2002 Pricen suhteesta jalkapalloilija Dwight Yorkeen. Yorke kielsi pitkään isyytensä, kunnes asia vahvistettiin isyystestissä. Hän ei ole nähnyt poikaansa sen jälkeen, kun tämä oli 4-vuotias.

Nyt Price on avannut tarkemmin poikansa tilannetta Britannian yleisradioyhtiön BBC:n tuoreessa dokumentissaKatie Price: Harvey and Me

Pricella on Harveyn lisäksi neljä nuorempaa lasta.

– Joka kerta, kun olen saanut lapsen, olen toivonut, että he ovat terveitä ja onnellisia. Onko Harvey terve? No, hänellä on lääkitys ja ei, hän on ylipainoinen. Yritämme pitää hänet terveenä, mutta hänellä on omat ongelmansa, Price sanoo.

– Muut 18-vuotiaat juovat, juhlivat ja puhuvat tytöistä. Harvey on tyytyväinen Pipsa Possuun ja kakkuun omassa pienessä maailmassaan.

Pricen mukaan Harvey ottaa lääkkeitä kahdesta syystä. 

– Puolet vaikuttaa rauhoittavasti pojan käytökseen ja puolet pitävät hänet hengissä.

– Jos emme ottaisi käytöstä varten olevia, se olisi painajaista. Kuten voitte nähdä, taloni on jo puoliksi tuhoutunut.

Äiti kertoi hoivakotipäätöksestä puhuessaan, että Harveyn paino huolettaa häntä. BBC:n dokumentissa huolensa tilanteesta ilmaisevat myös lääkärit, sillä yli 180-kiloinen Harvey on lihonut puolessa vuodessa yhdeksän kiloa. Äiti kertoo, että häneltä kysytään toistuvasti, miksi poika on niin isokokoinen.

– Se on asia, jota kukaan ei ymmärrä. Yritämme kovasti päästä siitä selville, ohjelmassa haastateltu lääkäri sanoo.

Vuonna 2018 Price puhui poikansa painonnoususta The Sun -lehdessä ja kertoi perheen ruokailutottumuksista.

– Minä ja muut lapseni syömme samaa ruokaa, sanoi Price, joka oli jo kymmenen vuotta aiemmin kertonut, ettei Harvey pysty kontrolloimaan ruokahaluaan tai sitä, kuinka paljon syö.

– Jos en käskisi häntä lopettamaan, hän ahmisi jatkuvasti.

Lähteet: Mirror, BBC

Lue myös:

    Uusimmat