Katie Price teki raskaan päätöksen: Yli 180-kiloinen Harvey-poika muuttaa pois kotoa – "Minun täytyy hankkia hänelle apua"

Brittijulkkis Katie Pricen esikoinen Harvey, 18, muuttaa hoitokotiin. Prader-Willin oireyhtymää sairastava poika on äidin mukaan vaarassa kuolla, jos hänen painonsa ei putoa.

Povipommi ja tosi-tv-tähti Katie Price kertoo brittilehti The Sunille joutuneensa tekemään raskaan päätöksen. Viiden lapsen äiti kertoo, että hänen 18-vuotias esikoispoikansa Harvey muuttaa hoitolaitokseen.

Price on kasvattanut Harveyn yksin, sillä tämän isä ei ole ollut mukana poikansa elämässä.

– Sydämeni särkyy. En tahdo hänen ajattelevan, että hankkiudun eroon hänestä, Price sanoo lehdelle.

Äiti ja poika ovat viimeisen puolen vuoden ajan kiertäneet tutustumassa erilaisiin autismista ja oppimisvaikeuksista kärsiville lapsille tarkoitettuihin hoitokoteihin. Nyt toiveissa on, että Harvey voisi aloittaa yhdessä niistä vielä tämän vuoden aikana.

– On kamalaa, etten näe häntä joka päivä, mutta sekä minulle että Harveylle parasta on ajatella positiivisesti.

Paikka sijaitsee Pricen mukaan noin kolmen tunnin ajomatkan päässä perheen kotoa. Siellä Harvey saa kokopäiväistä huolenpitoa, mutta tarkoituksena on myös käydä koulua ja oppia itsenäisempää elämää.

Avoimesti poikansa tilanteesta vuosien mittaan puhunut Price kertoo, että lähes 190-senttisen ja yli 180 kiloa painavan pojan rauhoitteleminen on hänelle vaikeaa. Painonnousu johtuu Prader-Willin oireyhtymästä. Lisäksi Harvey on osin sokea ja hänellä on todettu autismin lisäksi myös ADHD.

Hoitokodissa Harveylla olisi oma makuuhuone, keittiö ja kylpyhuone. Price kertoo, että Harveyn olisi tarkoitus asua siellä, kunnes hän täyttää 25 vuotta. Äidin mukaan päätöstä vauhditti myös se, että Harvey tarvitsee apua pudottaakseen painoaan.

– Minun täytyy hankkia hänelle apua, jonka hän ansaitsee, sillä jos hän ei kuntoile, hän on hengenvaarassa, Price sanoo.

– Hänen pitäisi saada painoa pudotettua. Emme ole voineet harjoitella yhdessä, sillä hengittämisestä on tullut vaikeampaa. Koulussa hänellä olisi mahdollisuus käydä uimassa ja kuntoilla ammattitaitoisten valmentajien kanssa.

Harvey syntyi vuonna 2002 Pricen suhteesta jalkapalloilija Dwight Yorkeen. Yorke kielsi isyytensä, kunnes asia vahvistettiin isyystestissä. Hän ei ole nähnyt poikaansa sen jälkeen, kun tämä oli 4-vuotias.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja