Katie jakoi suositusta turistikohteesta videon, jossa näkyy runsaasti ihmisiä koronaviruksesta huolimatta.
Koronapandemiasta huolimatta monet matkustelevat edelleen. Kuvankäsittely- ja matkailusovellusta työkseen ylläpitävä Katie Giorgadze jakoi Instagramissa videon Kreikasta osoittaakseen, mitä upeiden matkakuvien taustalla tapahtuu, kertoo Insider.
"Tätä kulissien takaista elämää suurin osa somevaikuttajista ei näytä"
Videolla Katie on Oian linnalla aviomiehensä kanssa.
– Menimme katsomaan Santorinin kuuluisaa auringonlaskua. Tätä kulissien takaista elämää suurin osa somevaikuttajista ei näytä, nainen kirjoitti videonsa oheen.
Koronaviruksesta huolimatta videolla näkyy valtava määrä ihmisiä ihailemassa maisemia.
Paikallisten mukaan ruuhkaa "vain vähän"
Katie kertoi haastattelussa, että häntä hermostutti ylipäätään lähteä työmatkalle suosittuun turistikohteeseen.
– Tiesin, että ihmismassat ovat käsittämättömiä enkä halunnut stressata, joten pysyttelin mieluummin hotellihuoneessamme maisemista nauttien, Katie kuvaa.
Katien mukaan moni paikallinen oli kuitenkin kertonut, että ihmisiä on liikkeellä paljon vähemmän kuin yleensä, ja siksi nähtävyyksistä on nyt hyvä nauttia "ilman ruuhkaa". Viimeisenä iltanaan Katie miehineen päättikin lähteä käymään linnalla.
Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
– Täytyy sanoa, että ihmisten määrä paikan päällä oli sokki. Jos tämä ei ole paikallisten mielestä ruuhkaa, voin tuskin kuvitella, miten kiireistä täällä on ollut viime vuosina, Katie kuvaa.
