Katainen Savon Sanomille: Kompromissista on turhaan tullut kirosana Suomessa

EU-komissaari Jyrki Katainen on huolissaan siitä, miten konsensushakuisuus on vähentynyt Suomessa viime vuosina.

– Itsekkyys on voittanut konsensushakuisuuden ja yhteisen tilannekuvan määrittelyn. Yritetään saada enemmän tilapäisiä voittoja itselle kuin katsoa koko maan kuvaa, EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen sanoo Savon Sanomille.

Katainen harmittelee vajaan viiden vuoden aikana edennyttä kehitystä. Hänen mukaansa poliitikoille vaikuttaa olevan Suomessa yhä tärkeämpää, miten johonkin tavoiteltuun lopputulokseen päästään, kuin lopputulokseen pääseminen. Esimerkiksi hän nostaa tuloveron, jota alentamalla voitaisiin pyrkiä ostovoiman kasvattamiseen ja työllisyyden edistämiseen.

– Tätä sinänsä toimivaa instrumenttia saatetaan vastustaa sen takia, että se on ideologisesti vastenmielistä, vaikka se toisi talouskasvua, työpaikkoja ja lisäisi palkansaajan ostovoimaa.

– Maalaisjärki häviää ja jonkun määrittelemä ideologia voittaa.

Katainen kuitenkin muistuttaa, ettei tilanteeseen ole yhtä tai kahta syyllistä, vaan kielteinen kehitys näkyy eri puolilla poliittista kenttää.

Entinen pääministeri Katainen muistuttaa, että konsensushakuisuus takasi Suomella mahdollisuuden nousta hyvinvointiyhteiskunnaksi.

– Suomessa kannattaisi vaalia konsensusta ja sitä, että meillä olisi kykyä ottaa asiat asioina. Enemmän pragmaattista otetta ja kykyä sopia. Niin asiat ovat ennenkin hoituneet ja hoituvat nytkin.

Hän uskoo, että maalaisjärki voittaa lopulta myös menossa olevissa yhteiskuntasopimusneuvotteluissa ja tuloksia kasvun vauhdittumiseksi syntyy.

Suurimmiksi uhkakuviksi EU:ssa Katainen näkee poliittisen päätöksenteon hyytymisen ja populismin nousun.

– Nämä vaikeuttavat rakenteellisten uudistusten tekoa.

Katainen: Suomi tarvitsee kasvua jotta uskottavuus säilyy 3:58

Lue myös:

    Uusimmat