Suomen kuntakentän väestökehitys on ollut tiedossa pitkään. Poikkeuksia löytyy, mutta suuressa kuvassa väestö vähenee ja vanhenee maaseudulla, kun taas kasvu keskittyy keskuskaupunkeihin ja niiden lähiympäristöihin.
Tästä huolimatta Suomen kunnissa ei uskalleta tunnustaa omia realiteetteja, arvioivat STT:n haastattelemat asiantuntijat.
– Suomalaisissa kunnissa on itsensä pettämisen valitettavaa kehitystä. Vuodesta toiseen tehdään epärealistisia kasvustrategioita, vaikka todellisuus on ollut kutistuva, arvioi hallintotieteilijä Jenni Airaksinen Tampereen yliopistosta.
Samoilla linjoilla on aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n johtava asiantuntija Kaisa Lähteenmäki-Smith. Hänen mukaansa väestön vähenemiseen ei uskalleta mukautua, koska pieneneminen nähdään poliittisena epäonnistumisena.
– Kun kunnat eivät ole halunneet kuntastrategioissaan ottaa kantaa siihen, että väestö vähenee ja pitäisi leikata palveluita tai kokonaan muuttaa toimintatapoja, niin siinä ollaan hankalassa tilanteessa, hän sanoo.
Mitä kuntien ja valtuustoihin ensi kuun vaaleissa pyrkivien kuntalaisten kannattaisi tehdä tilanteen eteen?
STT kysyi asiaa yliopistonlehtori Airaksisen ja Lähteenmäki-Smithin ohella Kuntaliiton elinvoima ja talous -yksikön johtaja Jarkko Huoviselta.
Realiteetteja on katsottava silmiin
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, sanoi presidentti J. K. Paasikivi aikanaan. Neuvostoliiton kanssa asioineen valtionmiehen hyödyntämä toinen lentävä lause kehotti hyväksymään vallitsevan maantieteen.
Suomalaiset kunnat eivät harrasta idänpolitiikkaa. Yhtä kaikki Jenni Airaksinen suosittelee myös niille realiteettien katsomista silmiin. Hän korostaa, että tämä ei kuitenkaan tarkoita "tuhkassa kierimistä".
– On hullua ajatella, että yksi kunta pystyisi kääntämään globaalin kehityskulun, Airaksinen sanoo kaupungistumisesta.
"Väestöään menettävä kunta ei ole aina häviäjä"
Kuntaliiton Huovinen huomauttaa, että elinvoiman kehittämiseen ei ole yhtä työkalua. Tästä huolimatta kaikki kolme asiantuntijaa nostivat kukin haastatteluissa esille kolme teemaa.
Niistä ensimmäinen on älykkään supistumisen tai älykkään sopeutumisen käsite. Kasvun odottamisen sijaan kuntien pitäisi etsiä keinoja palvelujensa turvaamiseen väestön vähenemisestä huolimatta.
Helpommin sanottu kuin tehty, mutta Kaisa Lähteenmäki-Smith toivoo, että tämän asenteen avulla kunnat löytäisivät yhteistyön mahdollisuuden jo ennen kuntaliitoksia.
– Väestöään menettävä kunta ei ole aina häviäjä. Jos väestöä menettävä kunta pystyy uudistamaan toimintamallejaan, se voi olla edelläkävijä. Se voi yksin tai toisten kuntien kanssa luoda ratkaisuja, jollaisia ei ole vielä keksittykään, hän sanoo.
Tosiasioiden tunnustaminen loisi ainakin terveemmän pohjan tulevaisuuden tarkastelulle.
– Kun tehdään investointeja, niin tiedetään, millainen investointi kannattaa. Jos rakennetaan uusi koulu, niin pidetään huolta, että se voi olla tulevaisuudessa palveluasumisen yksikkö, Airaksinen sanoo.
Uusia elinkeinoja
Fiksukaan sopeutuminen ei onnistu, jos kunnan kassa ammottaa tyhjyyttään. Toisena teemana esille nousee elinvoimapolitiikan monipuolistaminen.
Lähteenmäki-Smithin mukaan kuntastrategioissa on tällä vaalikaudella yhä korostunut perinteinen elinkeinopolitiikka, jossa yrityksiä palvellaan esimerkiksi kaavoittamalla. Hän kaipaa myös uusia avauksia, joilla kasvatetaan naisten ja nuorten äänten kuulumista päättäjien joukossa.
– Kun perheet tekevät päätöksiä asumisestaan ja elämisestään, nuorilla naisilla on siinä hyvin paljon sanottavaa. Ehkä tulevaisuus tehdään inhimillisten voimavarojen alueella, jossa myös viihtyvyyden ja pehmeiden tekijöiden merkitys korostuu, Lähteenmäki-Smith pohtii.
Airaksisen mukaan elinkeinotoimintaa voi monipuolistaa myös kannustamalla kuntalaisia yrittäjiksi. Lisäksi hän kehottaa sitouttamaan nuoria kuntaan niin, että hankittuaan koulutuksen muualla he tuovat uuden osaamisensa takaisin vanhan kotikunnan kehittämiseen.
Kuntaliiton Huovinen puhuu perinteisen elinkeinopolitiikan puolesta, kuten yritysten tukemisen kaavoituksella, rekrytoinneissa ja innovoinnissa.
Silti myös hänen puheissaan riittää sijaa toiminnan monipuolisuudelle. Esimerkeiksi hän nostaa eri puolelle Suomea vakiintuneet kulttuuri- ja urheilutapahtumat Kuhmon kamarimusiikista Lahden hiihtokisoihin ja Jyväskylän MM-rallista Sodankylän elokuvajuhliin.
– Tapahtumat luovat matkailua, mutta myös tukevat alueen markkinointia asukkaiden mahdollisena sijoittumiskohteena, Huovinen sanoo.
Etätyö suosii osaa
Epävarmin kolmesta teemasta liittyy etätyöhön ja monipaikkaisuuteen. Ne ovat saaneet julkisuudessa paljon huomiota, mutta on epäselvää, kuinka paljon fanfaarille on katetta.
Koronapandemia lisäsi etätöitä ja kiinteistönvälittäjien arvioiden mukaan myös väljyyden ja harvan asutuksen arvostusta.
Silti viime vuonna väkiluku laski 70 prosentissa Suomen kuntia. Toistaiseksi ei ole varmuutta myöskään siitä, miten työnantajat ja työntekijät suhtautuvat etätöihin pandemian jälkeen.
– En usko, että etätyö tuo mitään radikaalia muutosta keskittymiseen, mutta kyllä siihen ainakin rytmihäiriö tulee. Samalla aukeaa uusi ajattelutapa, mitä ihmiset odottavat elinympäristöltään ja asumiseltaan, jos etätyö lisääntyy, Jenni Airaksinen sanoo.
Samoilla linjoilla on Jarkko Huovinen. Hän arvioi, että yksittäisillä alueilla voi lähteä syntymään vastavirtaa kaupungistumiselle. Tässä kehityksessä vahvoilla olisivat Järvi-Suomen, lounaissaariston ja Pohjois-Suomen hiihtokeskusten kaltaiset alueet, joilla on jo nykyisellään paljon vapaa-ajan asuntoja.
Huovinen huomauttaa, että mökeillä on pandemian aikana vietetty enemmän aikaa, mikä voi yksittäistapauksissa kypsyttää muuttoajatuksia.
– Niillä alueilla, joilla on olemassa selkeää kakkosasuntokantaa, siirtymä on helpompi ja lähempänä kuin niillä alueilla, joihin pitäisi muuttaa pysyvästi suoraan.
Kaiken kaikkiaan Airaksinen toivoo valtuustoihin pyrkiville sinnikkyyttä, rehellisyyttä ja luovuutta kuntansa tulevaisuuden kohtaamiseen, miltä se näyttääkään.
– Vaikka pitää olla realistisia, ihmisille pitää antaa toivoa, muttei harhaisuutta.