Komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen (kok.) kannattaa määräenemmistöpäätösten lisäämistä EU:ssa.
– Sehän tietysti merkittävästi tehostaisi EU:n päätöksentekoa, nopeuttaisi sitä. Yksi asia voisi olla ulkopolitiikka, Katainen sanoi perjantaina Helsingissä.
Kataisen mukaan tämä ehkäisisi YK:n turvallisuusneuvostossa nähtyjä tilanteita, missä itsestään selvät päätökset roikkuvat jonkun blokkaamina.
Hän ei usko, että ulkopolitiikassa tehtäisiin EU:ssa määräenemmistöllä sellaisia päätöksiä, jotka aidosti vaurioittaisivat jonkin jäsenmaan asemaa.
– Ei sekään ole ihan oikein, että yksi jäsenmaa jostakin ahtaasta intressistä katsoen pystyy blokkaamaan 27:n tai tulevaisuudessa 26 jäsenmaan yhteisen käsityksen, Katainen sanoi.
Aiemmin tässä kuussa EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker sanoi Unionin tila -puheessaan haluavansa, että kun kyse on tärkeistä sisämarkkinakysymyksistä, tehdään useammin ja helpommin päätöksiä määräenemmistöllä.
EU:n äänestyssääntöjen mukaan määräenemmistöön tarvitaan 16 jäsenmaata. Maiden yhteenlasketun väkiluvun täytyy olla vähintään 65 prosenttia EU:n kokonaisväestöstä.
Rajallista yhteisvastuuta tulevaisuudessa?
Loppuvuodesta Euroopan talous- ja rahaliiton eli Emun kehittäminen nousee isosti pöydälle, kun komissiolta odotetaan esityksiä siitä. Eurokriisin jäljiltä esimerkiksi yhteisvastuun lisääminen on herkkä asia. Kataisen mielestä Emua ei kannata kehittää syvimmän talouskriisin aikana käytettyjen oppien perusteella, vaikka jokin niistä voi vielä kantaakin.
