Väkivaltaa, nöyryyttämistä, vähättelyä… Menneen maailman kasvatusmenetelmät saattavat selittää aikansa lasten alkoholiongelmia, väkivaltaisuutta ja masennusta. Nykylapsia vaivaa yhteisöllisyyden puute.
Jyväskylän yliopiston varhaiskasvatustieteen professori Marja-Leena Laakso kertoo, että suurimmat muutokset kasvatuksessa ovat tapahtuneet, kun kasvatusmenetelmien vaikutuksista on saatu tutkimustietoa. Tieto on välittynyt kasvatuksen arkeen ja korvannut virheellisiä uskomuksia siitä, miten lasta tulisi kasvattaa.
Tutkimukset ovat aiheuttaneet suuren muutoksen siihen, miten lapsen omaan persoonaan ja tarpeisiin suhtaudutaan.
– Nykyisten teorioiden mukaan meillä on vauvasta vaariin tarve säädellä omaa toimintaamme ja vaikuttaa elämäämme. Pieni lapsi haluaa kokeilla, olla utelias, ottaa haasteita ja tutkia asioita, Laakso kuvailee.
Ennen vanhaan tähän tarpeeseen ei suhtauduttu kovinkaan suopeasti. Sitä pidettiin omapäisyytenä ja uhmakkuutena, joka täytyi nujertaa ja kitkeä pois lapsesta, että hänet "saataisiin aisoihin."
– Aikaisemmin tunnuttiin ajattelevan, että lapsesta pitää ikään kuin kitkeä paha sisu pois. Esimerkiksi 1920-luvulla väitellyt kasvatustutkija totesi, että ei pidä kiihottaa nuorta mieltä, sillä se "saattaa hereille tottelemisen luontaisen vastustamishalun."
Menneen maailman konstit vallattomuuden ja uhmakkuuden taltuttamiseen olivat moninaiset. Lasta on saatettu nöyryyttää esimerkiksi pistämällä lapsi tekemään jotain hölmöä ja sitten nauramalla lapselle. Lapsen kanssa neuvottelu ei tullut kysymykseenkään.
– Ajateltiin, että lapsen kanssa ei pitäisi neuvotella. Mutta miksi ei voisi? Pitäähän aikuisenakin osata neuvotella ja tuokin taito opitaan harjoittelemalla, Laakso huomauttaa.
"Monet minun ikäiseni sanovat, ettei heitä ole koskaan kehuttu"
Laakso uskoo voimakkaan kontrollin ja jopa alistamisen olleen melko tyypillisiä menneen maailman kasvatusajattelussa. Uhmakkuuden taltuttamisen lisäksi sillä yritettiin opettaa nöyryyttä. Kehuminen ja kiittäminen ei ollut soveliasta.



