Väkivaltaa, nöyryyttämistä, vähättelyä… Menneen maailman kasvatusmenetelmät saattavat selittää aikansa lasten alkoholiongelmia, väkivaltaisuutta ja masennusta. Nykylapsia vaivaa yhteisöllisyyden puute.
Jyväskylän yliopiston varhaiskasvatustieteen professori Marja-Leena Laakso kertoo, että suurimmat muutokset kasvatuksessa ovat tapahtuneet, kun kasvatusmenetelmien vaikutuksista on saatu tutkimustietoa. Tieto on välittynyt kasvatuksen arkeen ja korvannut virheellisiä uskomuksia siitä, miten lasta tulisi kasvattaa.
Tutkimukset ovat aiheuttaneet suuren muutoksen siihen, miten lapsen omaan persoonaan ja tarpeisiin suhtaudutaan.
– Nykyisten teorioiden mukaan meillä on vauvasta vaariin tarve säädellä omaa toimintaamme ja vaikuttaa elämäämme. Pieni lapsi haluaa kokeilla, olla utelias, ottaa haasteita ja tutkia asioita, Laakso kuvailee.
Ennen vanhaan tähän tarpeeseen ei suhtauduttu kovinkaan suopeasti. Sitä pidettiin omapäisyytenä ja uhmakkuutena, joka täytyi nujertaa ja kitkeä pois lapsesta, että hänet "saataisiin aisoihin."
– Aikaisemmin tunnuttiin ajattelevan, että lapsesta pitää ikään kuin kitkeä paha sisu pois. Esimerkiksi 1920-luvulla väitellyt kasvatustutkija totesi, että ei pidä kiihottaa nuorta mieltä, sillä se "saattaa hereille tottelemisen luontaisen vastustamishalun."
Menneen maailman konstit vallattomuuden ja uhmakkuuden taltuttamiseen olivat moninaiset. Lasta on saatettu nöyryyttää esimerkiksi pistämällä lapsi tekemään jotain hölmöä ja sitten nauramalla lapselle. Lapsen kanssa neuvottelu ei tullut kysymykseenkään.
– Ajateltiin, että lapsen kanssa ei pitäisi neuvotella. Mutta miksi ei voisi? Pitäähän aikuisenakin osata neuvotella ja tuokin taito opitaan harjoittelemalla, Laakso huomauttaa.
"Monet minun ikäiseni sanovat, ettei heitä ole koskaan kehuttu"
Laakso uskoo voimakkaan kontrollin ja jopa alistamisen olleen melko tyypillisiä menneen maailman kasvatusajattelussa. Uhmakkuuden taltuttamisen lisäksi sillä yritettiin opettaa nöyryyttä. Kehuminen ja kiittäminen ei ollut soveliasta.
– Ajateltiin, että kehu ruokkii väärällä tavalla lapsen omanarvontuntoa ja tekee hänestä ylpeän.
– Nykyään korostetaan sitä, miten tärkeää on, että lasta kiitetään ja kehutaan ihan pienestä saakka ja pienistäkin asioista. Monet minun ikäiseni sanovat, ettei heitä ole koskaan kehuttu. Lisäksi meissä vanhemmissa sukupolvissa on paljon ihmisiä, jotka eivät ole ikinä kuulleet vanhempiensa sanovan: "Minä rakastan sinua." Ei ole koettu, että sitä voisi sanoa ääneen, Laakso jatkaa.
Vanhakantaisen kasvatuksen siemen elää Laakson mukaan edelleen ja se ponnahtaa ajoittain esiin keskustelussa. Kun puhuttiin esimerkiksi Alppilan koulun välikohtauksesta, jossa opettaja poisti oppilaan ruokalasta väkivaltaiseksi katsotulla tavalla, oltiin heti opettajan puolella.
– Heti se nosti semmoisen "mihin on kadonnut kuri" -hälinän. Ikään kuin lapset olisivat luonnostaan olentoja, jotka haluavat tehdä pahoja asioita ja aikuisen tehtävä on kitkeä kaikki sellainen pois.
Laakso painottaa, että on selvää, ettei lapsi voi suinkaan aina tehdä oman päänsä mukaan. Lapsi tarvitsee selkeitä sääntöjä ja turvallisia rajoja. Sillä on kuitenkin suuri ero, asetetaanko sääntöjä lasta kuunnellen ja kunnioittaen, ja ajatellaanko lapsen olevan pahansisuinen vai utelias. Tällainen ero kasvatuksajattelussa heijastuu kasvatuskeinoihin ja siten myös tuloksiin.
– Osittain lapsen uhma tulee siitä, että kontrolloidaan niin paljon, että lapsi ei pääse toteuttamaan omaa tahtoaan, Laakso selittää.
Tiukan kurin vaikutukset yllättivät
Laakso paljastaa kuria korostavien kasvatusmenetelmien aiheuttaneen usein päinvastaisia vaikutuksia kuin niiltä oli toivottu. Aikuiset ajattelivat esimerkiksi lasta lyödessään kurituksen kasvattavan auktoriteetin kunnioitusta. Niin ei kuitenkaan käynyt – sillä, millä lapsen ajateltiin tulevan kiltiksi ja tottelevaiseksi, olikin uhmaa kasvattava merkitys.
– Lapsi, jota lyödään, ei kunnioita aikuista. Lyöminen ei johda sisäistyneeseen tottelemiseen, vaan tyypillisemmin siihen, että lapsi tekee kiellettyjä asioita selän takana heti, kun kontrolli ei näy. Isommaksi kasvaessa voi tulla hirveä halu uhmata itseä alistanutta vanhempaa ja kaikkia muitakin auktoriteetteja, Laakso selittää kurittamisen vaikutuksia.
– Kuritusväkivalta on suuri riskitekijä, joka altistaa monenlaisille ongelmille, kuten päihteiden käytölle ja ulospäin oireilevalle väkivaltaiselle käytökselle.
Kaikki kasvatusmenetelmien haitalliset ominaisuudet eivät liittyneet pelkkään ulkoiseen kontrollointiin tai väkivallan käyttöön. Laakso mainitsee myös psykologisen kontrollin. Lasta voitiin kasvattaa syyllisyyden ja häpeän tunnetta herättämällä ja manipuloimalla.
– Pyrittiin saamaan lapsi häpeämään sitä, ettei ole halutun lainen sanomalla esimerkiksi: "Tiedätkö millaista tuskaa aiheutat äidille, kun käyttäydyt tuolla tavalla."
Laakso kertoo, että näin toteamalla aikuinen teki rakkautensa ehdolliseksi. Lapselle välittyi sanoma, että vanhemmat rakastavat vain silloin, kun käyttäytyy tietyllä tavalla.
– Tämmöisten kasvatuskeinojen on todettu olevan erityisen isoja riskitekijöitä ahdistukselle ja masennukselle eli sisäänpäin oireilevalle käyttäytymiselle.
On tärkeää kuitenkin painottaa, että kaikki näin kasvatetut lapset eivät oireile ja terve aikuisikä riippuu monesta muustakin asiasta kuin kotikasvatuksesta. Lapsen maailmassa on muitakin aikuisia kuin vanhemmat ja nuoruus ja aikuisuus tarjoavat lukuisia mahdollisuuksia käsitellä "väärää kasvatusta" ja löytää korjaavia kokemuksia.
Jotkut ovat voineet myöhemmin esimerkiksi ymmärtää vanhempiensa käytöstä.
– Edellinen sukupolvi voi esimerkiksi ymmärtää, että isä oli sodan käynyt eikä toipunut sodasta ja oli ahdistunut. Äiti taas saattoi olla esimerkiksi töiden ja ison lapsimäärän uuvuttama eikä jaksanut osoittaa lämpöä. Ymmärtämällä, miksi vanhemmat toimivat kuten toimivat, nuori tai aikuinen voi vapautua syyttämästä itseään tai häpeän tunteesta, jotka taas tukevat psyykkistä terveyttä.
Yhteisöllisyyden puute nykyajan ongelma
Nykyään ollaan tietoisempia siitä, että ankara kontrolli, väkivalta ja manipulointi eivät kasvatusmenetelminä aiheuta mitään hyvää ja lastenpsykiatrit ovat puhuneet siitä, että nykyään iso osa lapsista voi paremmin kuin minään muuna historiallisena aikana maassamme.
Psykiatrien mukaan osa lapsista voi kuitenkin huonommin kuin koskaan aiemmin. Jos masentunutta äitiä tuki kasvatuksessa ennen iso perheyhteisö ja laajempi sukulaispiiri, nykyään ongelmien kanssa saatetaan jäädä yksin.
– Perheet muuttavat kaupunkeihin eikä heillä ole siellä välttämättä verkostoja. Jos perheessä on hätä, perheet saattavat olla yksinäisempiä hätänsä kanssa kuin koskaan aikaisemmin. Siksi myös lapsi on suojattomampi kuin aiemmin.
Tietoisuuden lisääntyminen siitä, mikä tukee lapsen kehitystä, on pääasiassa parantanut lasten oltavia. Se on aiheuttanut kuitenkin myös ongelmia pienelle marginaaliryhmälle.
– Jos kysytään isovanhempieni sukupolvelta, että miten lapsia on kasvatettu, niin todennäköisimmin he vastaavat, ettei niitä ole sen kummemmin kasvatettu, siinä ne ovat kasvaneet. Nykyään iso osa vanhemmista on todella hyvin perillä siitä, mikä tulee lapsen itsetuntoa, luovuutta, sosiaalisia taitoja, tunnetaitoja ja kielen kehitystä, Laakso vertailee.
– Kasvatuksen merkityksen tiedostaminen voi tietenkin johtaa siihenkin, että vanhemmat pohtivat, voiko lasta ylipäätään komentaa, ohjata tai rajoittaa tuhoamatta hänen itsetuntoaan. Jatkuva oman toiminnan ja vanhemmuuden kontrollointi voi hävittää tärkeämmän voimavaran, joka on luottamus omaan itseen vanhempana.
Kun aikaisempien vuosikymmenten kasvatusmenetelmät ovat saattaneet aiheuttaa joillekin aikansa lapsille vakavia ongelmia itsetunnon saralla, nykyään yksi ongelmista voi olla lapsen itsetunnon haavoittamisesta stressaaminen. Liiallinen stressin ottaminen omasta vanhemmuudesta voi häiritä vanhemman ja lapsen luontaista vuorovaikutusta.
– Sitä voisi sanoa ihan maalaisjärjeksi, että nauttii omasta lapsestaan eikä tarkkaile ja kontrolloi itseään niin, että vuorovaikutuksesta ja yhdessäolosta tulee jännittynyttä.