Pääkaupunkiseudulla toimivan romuyrittäjä Toni Keinäsen liiketilat ovat joutuneet syksyn aikana jo kolmen murron ja yhden murron yrityksen kohteeksi. Yrittäjä toivoo tekijöiden kiinnijäämisen lisäksi sitä, että he hakeutuisivat oikeiden töiden pariin.
– Tekijät ovat tulleet ikkunasta sisään, hypänneet pöydälle, potkineet tavaroita tieltään. Panssarilasin siruja on joka puolella ja paperit lennelleet.
– Olisihan se kiva, että työntekijät pääsisivät jatkamaan aamulla töitään siitä, mihin edellisenä päivänä jäivät, eivätkä joutuisi siivoamaan murtojälkiä, harmistunut yrittäjä kuvailee murtotuhoja MTV Uutisille.
Videoilla näkyy kolme henkilöä
Ensimmäisen kerran varkaat iskivät Espoon Kauklahdessa sijaitsevaan toimitilaan syyskuussa. He yrittivät sisään, mutta eivät päässeet. Seuraava kerta onnistui.
Muutaman päivän kuluttua Espoon ensimmäisestä murrosta sama tapahtui Vantaalla. Viimeisimpänä viime viikonlopun murtokohteena oli jälleen Espoo. Kommandopipoiset tekijät rymistelivät sisään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Yllä olevalle videolle on koostettu Espoon kahden murron valvontakameratallenteet. Videoilla näkyy kolme eri henkilöä.
Lue myös: Tesla-varkaat saivat unohtumattoman opetuksen, kun omistaja ryhtyi painelemaan nappeja etänä
"Miten he ajattelivat sitä kuljettaa?"
Liiketilassa on Keinäsen mukaan hälytysjärjestelmät ja valvontakamerat, kassakaapissa puolestaan väripanokset ja liiketunnistimet. Yrittäjä ei ymmärrä varkaiden motiivia
Hänen mukaansa he eivät ole olleet metalliromun perässä, vaan suunnanneet selkeästi kassakaapille päin. Mitään irtainta heidän matkaansa ei ole lähtenyt.
– Kassakaappi on pultattu kiinni. Se painaa lähemmäs sata kiloa ja siinä on lähetin. Myös väripanokset räjähtävät, jos kaappiin kohdistuu vaikkapa voimakas tärähdys tai se murretaan väkisin.
