Kasperi Kapasen tuskainen putki päättyi vihdoin – "En ole saanut palkintoa"

Kasperi Kapanen onnistui vanhaa seuraansa vastaan – pitkä maaliton putki päätökseen 0:44
Kasperi Kapanen onnistui vanhaa seuraansa vastaan – pitkä maaliton putki päätökseen (Video: NHL.com)

Kasperi Kapanen katkaisi tuskaisen maalittoman putkensa, kun hänen edustama St. Louis Blues hävisi Pittsburgh Penguinsille 2–4.

Kapanen onnistui maalinteossa vanhaa seuraansa vastaan iskemällä 2–3-kavennusmaalin ottelun päätöserässä. Kapanen ohjasi Scott Perunovichin viivakudin taitavasti verkkoon.

Osuman myötä Kapanen rikkoi peräti 21 ottelua kestäneen maalittoman putkensa. Maali oli Kapaselle kauden neljäs.

Maalista huolimatta median eteen astui vakavakasvoinen suomalainen.

– Tuntuu aina hyvältä tehdä maaleja. Edellisestä maalistani on kulunut jo jonkin aikaa. Olen pelannut mielestäni ihan hyvää lätkää, mutta en ole saanut siitä palkintoa. Täytyy vain pysyä positiivisena ja kärsivällisenä. Se on välillä vaikeaa, Kapanen sanoi Bally Sportsin haastattelussa ottelun jälkeen.

– Vaikka tein tänään maalin, se ei muuta sitä, että olemme hävinneet nyt kaksi ottelua putkeen. Meidän on otettava tästä opiksi ja parannettava, Kapanen jatkoi vakavana.

Kapanen on tehnyt tällä kaudella 12 tehopistettä 36 pelaamansa ottelun aikana.

Lue myös:

    Uusimmat